torstai 16.8.2017 Aulis

Häpeämättömän kotiseutuhenkinen

Juhannus – se vaan on niin hyvä!

Olen vakaasti sitä mieltä, että ihmiskunnan herkin, mukavin ja kaikin puolin leppoisin juhla on juhannus.
Perustelujakin löytyy. Ensinnäkin juhannus on keskellä kesää, jolloin aurinko paistaa (no, joskus) ja järvivesi on lämmintä (no jaa…), sauna lämpiää (taatusti), syreenit tuoksuvat (jos ei ole kukinta jo ohi), kokko loimottaa (jos ei ole metsäpalovaroitusta) ja makkarat tirisevät iloisesti nuotiossa (jos ei ole kasvissyöjä, allerginen tai dieetillä).
Mittumaari yhdistää koko kansan. Se on hetki, jolloin koko sydänkesä kaikkine ihanuuksineen ja lupauksineen on vielä edessä; se sydämenlyönti, jolloin elämä on ihanaa, maailma on kaunis ja muut ihmiset mukavia.

Tähän ikään on tullut vietettyä jo aika monta juhannusta, ja 98 prosenttia niistä on mennyt tuolla yllä mainitulla yhdellä ja samalla, hyväksi havaitulla kaavalla.
Vähän niin kuin joulukin, mihin kuuluu kuusenhaku ja kinkku ja himmeli laipioon.
Juhannuksena nuo vaihtuvat koivuihin, makkaraan ja kesäkukkiin maljakossa.

Olen aina vähän ihmetellyt heitä, joiden juhannusaattoon kuuluvat festarit tai muut yleiset kinkerit. Siis festarit sinänsä ovat ihan ookoo, mutta että juhannuksena… eiiiiii tule mitään.
Johan sitä metsän itikatkin ihmettelisivät, jos eivät saisi jokajuhannuksista veriuhriaan meidän rannasta.

Jos ne musafestarit ovat omassa rannassa, niin sittenhän asia onkin ihan eri. Itse asiassa joskus olemme onnistuneesti yhdistäneet perinteisen juhannuksenvieton ja omalaatuisen festarimeiningin.
Kerran nimittäin naapurin isäntä tuli visiitille meidän rantaan ja innostui vetelemään haitarilla ihan antaumuksella. Sepäs innosti velipojan yhtymään musisointiin: hän köijäsi varastostaan rummut rantaan ja alkoi pätkiä. Kyllä oli musiikkia, sano; Kesäillan valssia ja muita perinteisiä kipaleita, jotka välillä katkesivat villiin rumpusooloon… Onneksi ei ollut muita naapureita ihan lähellä.
Kieltämättä tuon jälkeen kuikan huuto kaukaisuudessa ja tuulen humina koivikossa olivat korville kuin parasta mahdollista balsamia.

Juhannukseen kuuluu sekin, että silloin on aina vähän nostalgisen kaihoisa olo.
Semmoinen ”en ma iloitse, en sure, huokaa; mutta metsän tummuus mulle tuokaa”.
Ilmankos Eino Leino onkin Suomen suosituin kesärunoilija.

Jätä kommentti

*