torstai 16.8.2017 Aulis

Häpeämättömän kotiseutuhenkinen

Kirje äidille

Hyvä äiti! Olen kirjoittanut sinulle lukemattomia kertoja, lähettänyt kirjeitä ja postikortteja. Useita vuosia yhteydenpitomme olikin etupäässä kirjoitettujen viestien välityksellä, sillä puhelinsoitot Kanadasta maksoivat maltaita.
Nyt haluan lähettää sinulle tämän kirjeen. Sen aiheena ei ole sen ihmeellisempi  kuin: KIITOS!

Usein olen ajatellut elämääsi ja sen kulkua sieltä Laatokan Karjalan Harlusta, Läskelän tehtaiden vierestä, Sortavalan ja Joensuun kautta Etelä-Pohjanmaan Lehtimäelle. Sukasen Kalle valitsi perheesi, äitisi Hilman, veljesi Martin ja siskosi Hilkan Keski-Suokon taloon evakkoon. Juho-isäsihän  oli silloin sodassa.
En voi edes kuvitella, miltä evakkotytön  elämä tuntui, vaikka aina oletkin kiittänyt vastaanottoperhettäsi ja heidän huolenpitoaan. Siitä huolimatta ei se varmasti aina helppoa ollut. Hyvin kuitenkin sopeuduitte, näin ymmärrän.
Sota on aina kauheaa. Ja Karjalan ikäväsi ei koskaan sammu. Mutta jos sodasta etsii hyviä puolia, niin yksi sellainen on, että juuri teidän evakkojen ansiosta kantaväestön geenikanta uudistui. Kävihän niin, että ei aikaakaan kun naapurissa asunut Väinö sai alkaa laulaa ”Hei, Karjalasta heilin minä löysin…” Tosin tarkasti sanottuna hän löysi naapurista karjalaisen heilin. Siten voimme todeta, että ilman sotaa en minäkään olisi syntynyt eikä siskoni Aliisa.

Lapsuuteni muistan onnelliseksi. Sinä ja isä piditte meistä hyvää huolta ja kannustitte jopa opintielle, vaikka koulussa minua kiinnostivat usein muuta asiat kuin ne ns. kouluaineet. Elämä oli yksinkertaista ja vaatimatonta, mutta mitään ei puuttunut.
Silloin kun menestyin, tajusin kuinka ylpeä ja onnellinen olit. Kun epäonnistuin ja möhläsin, isän kanssa tuit ja lohdutit minua.  Kun yöllä tulin kotiin, istuit aina kiikkutuolissa odottamassa. Et kysellyt, vaan varmistettuasi poikasi kotiintulon, menit loppuyöksi nukkumaan.
Luit minulle iltaisin kirjaa ja opetit muutenkin arvostamaan kirjallisuutta ja kulttuuria, niin kuin nyt pienellä maalaispaikkakunnalla saattoi tehdä. Siinä isä oli kanssasi suurena esimerkkinä. Soittotunneillakin sain käydä.

Aikaa on kulunut ja olet elellyt omassa kodissasi leskenä jo  vuosikymmeniä. Heinäkuussa täytät 89 vuotta. Mutta yhä muistisi toimii niin hyvin, että joskus toivon sinun jo unohtavan asioita, mitkä olisi saanut unohtaa kauan sitten. (hah hah)
Vaikka itsekään en ole enää rippikouluikäinen, yhä olet se sama äiti minulle. Ja niinhän minäkin olen se sama poika, jolle jokaisen puhelinsoiton loppuosassa huomautat:  – Markku, muista sitten pukeutua ja käyttäytyä – ja aja varovasti.
Minä puolestani vastaan: – Ainahan pukeudun, paitsi saunaan. Ja aina käyttäydyn, vaikkakaan en aina niin hyvin. Ja olenhan minä a-ja-va-ro-vas-ti!
Viime aikoina olet myös lisännyt minun senaattorin toimeni ansiosta:  – Viisautta, viisautta, viisautta!
Sitä olenkin juuri sinulta saanut ja saan edelleenkin.
Kiitos, äiti! Oikein hyvää äitienpäivää. Olen tulossa käymään.

Poikasi Markku

Jätä kommentti

*