tiistai 27.6.2017 Elviira, Elvi

Häpeämättömän kotiseutuhenkinen

Uusia makuelämyksiä ja vanhojen kaipuuta

On se kumma, miten ihmisen maku muuttuu ajan oloon – tai olosuhteiden johdosta. Tätä olen taas jaksanut ihmetellä parsakauden alettua…
Kun tulin Alankomaihin, tunsin parsan vain säilykepurkista enkä tykännyt siitä. Mutta kun tutustuin tuoreeseen parsaan, se oli rakkautta ensipuraisulla!

Luin juuri jostain, että hollantilaiset syövät aivan liian vähän parsoja: keskimäärin vain 800 grammaa henkeä kohden vuodessa – ja vain neljäsosa alankomaalaisista syö parsaa.
No, ei koske meitä, sillä heti kun parsat tulevat kauppoihin ja ovat vähänkään siedettävissä hinnoissa, niitä on ruokapöydässämme ainakin kerran viikossa. Ja kun viimeiset  parsat ovat kesäkuussa alennusmyynnissä, pakastimeen menee aina muutama kilo parsapiirakoita ja -keittoa varten.

Parsojen lisäksi uusia tuttavuuksia minulle olivat simpukat ja muut meren elävät, suolaisen veden kalat, “oudot” vihannekset, kuten salaattisikuri, endiivi, fenkoli, lehtikaali ja monenmoiset mausteet ja yrtit.
Kaikkia olen oppinut syömään ja käyttämään omassa keittiössä. Uutta hollantilaista silliä ei voita mikään – paitsi paistetut muikut…

Entäs kun on Suomessa oppinut syömään ruisleipää, lenkkimakkaraa, muikkuja, metsämarjoja, mämmiä, maksalaatikkoa, viiliä – eikä niitä täältä saa…
Vanhempieni ruokapöydässä oli aina suolakalaa, jota en juuri koskaan syönyt. Nyt, kun sellaista ei täällä saa, äidin luona käydessäni päätän ateriani hyvin usein sillivoileipään.
Melkein kaiken voi korvata jollain muulla ja monia suomalaistuotteita on nykyään mahdollista ostaa Rotterdamissa  merimieskirkon kaupasta.

On kuitenkin joitakin elintarvikkeita, joita ei voi korvata. Mielestäni muikkuja ei voi korvata millään täältä saatavalla kalalla, joten se on herkkua, jota Suomessa ollessamme voisimme syödä vaikka joka päivä. Kerran söimmekin Kuhmossa melkein viikon ajan joka päivä paistettuja muikkuja, emmekä vielä kyllästyneet niihin!
Toinen tuote, jota monet suomalaiset täällä kaipaavat, on viili. En edes ollut kovin suuri viilin ystävä Suomessa, mutta nyt, kun sitä ei saa, sitä haluaa… Onneksi merimieskirkon pääsiäistorilla oli nytkin myynnissä viiliä, joten siitä saatiin pohja, jota on hoivattu hyvin ja tehty joka toinen päivä uusi annos viiliä…
Mutta totta puhuakseni omatekoinen viili alkaa jo vähitellen kyllästyttää ja mielessä on käynyt, että taidan kohta “unohtaa” viilipurkin jääkaappiin. Nautitaan sitten taas kesällä Suomessa sitä oikeaa viiliä, joka maistuu sellaiselle kuin viilin pitääkin maistua.

Lenkkimakkaraa en enää kaipaa. Alkuvuosina sitä kannettiin Suomesta matkalaukussa kilokaupalla, myöhemmin sitä tuli myyntiin merimieskirkon kauppaan.
Rotterdamista löytyy myös ruisleipää ja maksalaatikkoa, samoin pääsiäiseksi mämmiä. Mämmiä tein alkuvuosina itse ja siinäkös riitti ihmettelemistä hollantilaisystävillemme, jotka sattumalta tulivat käymään, kun olin lisäämässä jauhoja ja maltaita jo ties monennenko kerran mämmikattilaan.

Loppukesän lomilta Suomesta lähtee mukaan suolasieniä, hilloja ja mehuja, sillä sellaisia täällä ei tunneta. Tai hillot tunnetaan, mutta eiväthän ne ole samanlaisia kuin hiki päässä itikoiden seassa omin käsin poimituista marjoista tehdyt hillot!

Alkuaikoina toimme Suomesta myös tuoretta hiivaa, ruokasoodaa, kardemummaa, ruisjauhoja, hapankorppuja, juustoa (ihan totta, suomalaista juustoa juustomaahan!) ja raesokeria. Eipä tarvitse enää niitäkään kantaa, sillä – raesokeria vaille – kaikkea on saatavissa suurimmista marketeista, joissa olen nähnyt jopa Geishaa suklaahyllyllä.
Juustoa kannetaan nyt toiseen suuntaan, sillä Suomesta ei taida enää löytyä kunnon juustoa, jossa on rasvaprosentit kohdallaan! Täällä  kun rasvattomat tuotteet eivät ole sellainen villitys kuin Suomessa – ainakaan vielä.

Jätä kommentti

*