sunnuntai 21.10.2018 Ursula

Häpeämättömän kotiseutuhenkinen

Aarteita arkistoon

Meille tulee Miilu – on tullut jo hyvin kauan. Joskus saamme sen heti ilmestymispäivän jälkeisenä päivänä, joskus kuukauden kuluttua, mutta tänne Itämeren toiselle puolelle se löytää kuitenkin tiensä. Ja Miilu luetaan etusivun mainoksista takasivun viimeiseen pisteeseen.

Sen jälkeen Miilu laitetaan talteen. Kuukausien kuluessa Miilu-pino kasvaa. Sen päälle kertyneet muut lehdet heitetään säännöllisesti paperikeräykseen, mutta Miiluihin ei saa koskea.

Noin kaksi kertaa vuodessa kaivelen vanhat Miilut esille ja alan selata niitä uudelleen – nyt sakset kädessä. Jokin aika sitten oli taas sellainen Miilun siivousilta… Ja millaisia aarteita sieltä löytyikään! Olin lukenut kaikki jo kerran, mutta yhä uudelleen huokailin ihastuksesta, ihmetyksestä ja iloisesta jälleennäkemisestä!

Tällä kertaa saksin talteen monta juttua, jotka arkistoin omaan aarrearkkuuni…Viime vuoden loppupuolella Miilussa oli iso artikkeli lapsuuden tutusta. Miilun artikkeli toi mieleen monta muistoa ja sai ottamaan uudelleen yhteyttä. Nytpä ollaan sitten kavereita nykyajan tyyliin. Eipä olisi yli puoli vuosisataa sitten uskonut, että joskus luetaan ruudulta kuulumisia ja katsellaan toistemme ottamia valokuvia ja peukutetaan sen kun ehditään!

Muitakin tuttuja Miiluissa tuli taas vastaan: mm. kyläseppä; seudun vuoden ensimmäisen vauvan vanhemmat ja serkun poika vanhojen tansseissa! Kaikki talteen! Monen tutun tarina on jo vuosien varrella päätynyt aarrearkkuuni. Tiedän, että nämä aarrearkut ovat sukuvika, sillä olen nähnyt niitä muillakin…

Sarjasta “Vanhat kuvat” arkistoon päätyivät kaikki Salahmiin liittyvät jutut: Salahmin sillanrakennustyömaa ja kotiseuturetki Salahmille ihanine kuvineen. Siellä se lapsuus kului, Salahmin joen varrella, kartanon mailla kirmaillen. Kesällä kaiket päivät joessa uimassa ja välillä rantasaunassa lämmittelemässä – ja talvella mäkeä laskemassa joentörmällä ja navettamäellä.

Ja Vieremältä maailmalle lähteneenä: Räisälän mänty ja juhlavuoden muistokivi -artikkelit ovat nyt myös hyvässä tallessa – tiedä, milloin niitä taas tarvitsee tarkemmin tutkia…

Kun joskus kaukaisessa tulevaisuudessa avaan täpötäyden aarrearkkuni kannen ja selailen kaikkia näitä – silloin jo kaiketi kellastuneita – lehtileikkeitä, elän taas uudelleen monta kaunista hetkeä. Kiitos Miilu mielenkiintoisista jutuista! Ja kiitos äiti Miilusta!

 

Auli Snikkers

Kirjoittaja on kotoisin Vieremältä ja asuu Hollannissa.

Jätä kommentti

*