torstai 20.2.2020 Heli, Heljä, Helinä, Hely

Häpeämättömän kotiseutuhenkinen

En ole Rubinstein, vaan mieluummin Jacques Cousteau

Huomasin tuossa eräänä päivänä, radiota hajamielisesti toisella korvalla kuunnellessani, että siellähän hoilataan tuttua nimeä. Korvani pyydysti nimen Jacques Cousteau, ja mieleen purskahti oitis kuva punapipoisesta meriseikkailijasta. Joo-o, katsoin sitä minäkin aikoinani Meren salaisuuksia ja suunnittelin jännittävää uraa syvämerensukeltajana.
Tässäpä sitä sukelletaan vain tietokoneen näyttöön. Että näin se elämä menee.
Mutta asiaan, eli siihen lauluun. Piti ihan asiakseni googlata, että mikä suomalainen Jacques se tämä on. No se on Kasimir, joka matkaa Vadelmaveneellä Helsinkiä pakoon Hankoon.
”Helsinkiä pakoon soudan Hankoon,
who-oo, lippu mastoon.
Joo mä oon sun Jacques Cousteau…”

Jos – ja kun – Jacques Cousteaun nimellä haluttiin herättää kuuntelijoiden huomio, niin osui ja upposi ainakin minun kohdallani.

Pikku hiljaa huomasin, että monet muutkin musiikintekijät ovat keksineet saman jipon. Siis sen, että mainitaan laulun kertosäkeessä joku tunnettu henkilö, ja toistetaan kyseistä nimeä niin kauan että se varmasti kairautuu kuulijan korvakäytäviin vähintään kuukaudeksi.
Sillä lailla ne hitit syntyvät.
Yksi näistä muusikoista on Anna Hanski, joka sanoo huomanneensa, ettei olekaan Arthur Rubinstein.
Tietämättömiä valistettakoon, että Arthur Rubinstein oli aikansa huippupianisti. Laulaja mainitseekin moneen otteeseen, että juu, Rubinsteinin taitoihin on hänellä vielä matkaa.
Vaikka kuinka etsin, niin tuon kappaleen sanoja en löytänyt mistään. Muistan vain selvästi rallatellen eteenpäin rullaavan kappaleen, jonka kertosäkeessä aina mainitaan: ”…mut huomata sain vain, en ole Arthur Rubinstein.”
Uskotaan.
Rubinsteinin virtuoosimaisuus on saanut toimia vertailukohtana monilla muillakin sanoittajilla. Ainakin Rauli Badding Somerjoki laulaa Bensaa suonissa -kappaleessa sorateiden virtuoosista, kuinka ”nuoteista hän soittelee kuin teiden Rubinstein”.
Mutta se on jo eri asia.

Pysytään silti sorateillä ja muutenkin matkalla, sillä siten päästään seuraavaan esimerkkikappaleeseen.
Olivatpa kyseessä sitten ulkoiset tai sielun sisäiset matkat, Maanteiden kuningas nro 1 on tietysti Jack Kerouac. Beatnikki-kirjailija, joka noin 60 vuotta sitten kirjoitti teoksen ”Matkalla”.
Sillä reissulla on myös Esa Eloranta, ja kappaleen nimi on – yllätys yllätys – Jack Kerouac.
”Vaikka haaveet kaikki liiskaantuu
ajovaloihin lailla hyönteisten
en ole valmis vielä
mä oon matkalla

kuin Kerouac, Jack Kerouac.”

Laulajan edessä on avoin tie, joka vetää vastustamattomalla voimalla, vaikka ikää mittarissa jo olisikin. ”Mul on enemmän takana kuin edessä / mut mul on beatnikkibiitti mun veressä / ja mulle runoutta on koko elämä.”
Ah.
Taidankin ruveta hoilottamaan tuota laulua aina kun lähden reissuun. Ja vaikken lähtisikään.

James Bond, nolla-nolla-seitsemän, lupa tappaa ja kaataa naisia kuin keiloja – hän on innoittanut useampiakin lyriikanrustaajia.
Cheekillä ”Timantit ovat ikuisia”, ja niin on myös James Bondilla. ”Mutsi kysyi, luuleksä olevas James Bond / sanoin emmä tiedä, mutta jotain samaa meis on.”
No jaa…
Elviira ja Rake laulavat jo hyvästejä tälle herralle. ”Hän asettelee smokin henkariin / istuu alas, tuijottaa vodkamartiniin / ja muistelee niitä päiviä kultasormisia / jolloin oli korvaamaton.”
Niinpä niin: ”Siis hyvästi James Bond / sun duunisi tehty on.”
Mutta nämä Bondit eivät jääneet minulle sellaiseksi korvamadoksi kuin erään naislaulajan kipale: sen sanoja en tietenkään tähän hätään löytänyt mistään. Ehkä hyvä niin.

Tarinan opetus on siis tämä: jos haluat tehdä kunnon korvamatokappaleen, muista mainita kertsissä joku julkkis. Euroviisuehdokkaana oleva ja Erika Vikmanin esittämä Cicciolina on tästä viimeisin esimerkki. Olkoot laulu vaikka kuinka oudolla suomen kielellä vetäisty, Euroopan areenoilla Cicciolinan tietää kyllä jokainen.

Jätä kommentti

*