lauantai 11.7.2020 Elli, Noora, Nelli, Eleonoora

Häpeämättömän kotiseutuhenkinen

Koronakesän linnunlaulua

Koronakevät vaihtui koronakesään. Taivas on edelleen sinistäkin sinisempi ja luonto kukoistaa.  Eivätkä linnutkaan ole vielä koskaan laulaneet niin äänekkäästi ja paljon kuin nyt – vai johtuuko se vaan siitä, etteivät muut äänet häiritse ja estä linnunlaulun kuulumista?

Koko kevään olemme seuranneet eri lintujen puuhailuja ja nyt kuulemme ulkona istuessamme ainakin punarinnan ja mustarastaan laulavan täysin rinnoin. Mustarastas laulaa aina ensimmäisenä aamuisin, kun aamu vasta alkaa sarastaa  –  sellaiseen konserttiin on ilo herätä.

Naapurimme pihalla on valtava kuusi, johon joka kevät odotetaan sydän syrjällään asukkaita. Siinä ovat pesineet harakat, naakat ja afrikanhanhet. Kerran afrikanhanhi pesi kuusen suojissa kolme kertaa samana kesänä ja meillä oli naapureiden kanssa täysi työ pelastaa pesästä, ainakin 20 metrin korkeudelta suljetuille takapihoille putoilevat poikaset. Niitä ammennettiin ämpäriin ja vietiin aidan toiselle puolelle, jossa vihainen hanhipariskunta oli delegaatiotamme sähisten, siivet levällään,  vastaanottamassa. Joka kevät toivomme, etteivät hanhet valloittaisi suurta kuusta. Tänä keväänä naakat tappelivat harakoiden kanssa pesäpuusta – naakat voittivat.

Miesväki totesi keväällä, että oli taas aika maalata talon julkisivun kaikki puuosat. Rivitalomme on korkea, huoneita kolmessa kerroksessa, joten tikapuille ei ollut asiaa. Yhteistyössä miehet tilasivat rakennustelineet, jotka tultiin pystyttämään ja koronakevään suosituin vapaa-ajan urakka voi alkaa. Alussa telineiltä kuului hiontaa koneella ja käsin, sitten vasarointia ja heikkokuntoisten lautojen natinaa niitä irroitettaessa. Ilmeisesti se häiritsi naakkapariskuntaa, joka lenteli aina uhkaavan läheltä ylimmällä tasolla työskenteleviä miehiä. Vähitellen naakat muuttuivat yhä aggressiivisemmaksi. Olivatpa ne useampaan kertaan napauttaneet molempia miehiä lippalakkiinkin. Eli telineillä piti olla varovainen.

Mutta ei vain telineillä… Mieheni oli kerran takapihalla töissä ja sai seurakseen vihaisen naakan. Se muisti ihan selvästi, että sama mies oli jokin aika sitten päiväkausia häirinnyt pesintäpuuhia korkeilla telineillä – ja se oli kostonhimoinen. Todellinen “angry bird”, jota oli pakko paeta sisälle! Naakoilla on hyvä muisti.

Samoin kuin korpeilla. Kerran Ranuan eläinpuistossa mieheni leikki oksanpätkällä korpin kanssa. Muutama vuosi sen jälkeen kävimme taas Ranualla ja ohitimme lintuhäkin. Naureskellen muistelimme edellistä vierailukertaa, mutta nauru loppui hyvin nopeasti, kun musta korppi työnsi meille aidan raosta oksanpätkää!

Nyt naapurikuusen naakanpojat ovat jättäneet pesänsä. Kosto oli varmaan suloista, sillä ne pitivät kamalaa meteliä rakennustelineillä makuuhuoneemme ikkunan edessä jo ennen kukonlaulua! Olen melko varma, että ne kaikki palaavat tekemään ensi keväänä pesiään suureen kuuseen ja pitävät meidät joka yö hereillä.

Jätä kommentti

*