perjantai 29.5.2020 Oiva, Oliver, Olivia, Oivi

Häpeämättömän kotiseutuhenkinen

Kun kaikki muuttui

Vilkaisin tuossa pikaisesti viimeisen blogini ja huokaisin, että oliko siitä vasta kuukausi. Viikko kirjoitukseni jälkeen koko maailma muuttui ja alkoi täysin arvaamaton, outo, kaikille uusi, oikeastaan pelottavakin aika – kuin jostain kauhuelokuvasta. Vuosi 2020 – ja kuka tietää jatkosta – jää historian kirjoihin synkkänä, ja me olemme mukana elämässä tuota historiaa. Mieluummin eläisin kaunista päiväunta kuin tätä painajaista.

Alankomaissa pääministeri Mark Rutte piti 16. maaliskuuta koko kansaa puhuttelevan puheen. Rutte kuvasi koronakriisiä vuoristoradaksi, jossa vauhti näytti koko ajan vain kiihtyvän. Hallituksen tekemiä päätöksiä ja toimenpiteitä hän piti ennennäkemättöminä rauhanajan maassa ja hän korosti asiantuntijoiden neuvojen tärkeyttä. Hän korosti myös erityisesti sitä, että tässä kriisissä tarvittiin kaikkien 17 miljoonan alankomaalaisen apua. Sitä on kuunneltu. Alankomaalaiset ovat tunnollista kansaa, jota kriisit entisestään lähentävät.

Täällä otettiin käyttöön pitkälle meneviä rajoituksia: kaikki suurtapahtumat on kielletty kesäkuun alkuun asti. Koulut, museot, teatterit, konserttisalit, ravintolat jne. ovat kiinni, samoin kampaamot, fysioterapeutit, hammaslääkärit jne. ovat sulkeneet ovensa ainakin 28. huhtikuuta saakka. Kaikki, jotka voivat, tekevät etätyötä. Yli kolmen hengen kokoontumiset on kielletty ja toisiin on pidettävä puolentoista metrin välimatka. Ulkona saa käydä kauppa-asioilla – vain yksi perheestään. Lähellä kotia voi käydä kävelyllä, jos seinät alkavat kaatua päälle, mutta muuten kaikkien odotetaan pysyttelevän sisällä. Rajoituksia on noudatettu, sillä kukaan ei halua vielä tiukempia rajoituksia.

Meillä aloitettiin työpaikalla etätyöt kolme viikkoa sitten. Onneksi on työ, jota voi tehdä etänä. Työkavereiden kanssa ollaan skype-yhteydessä päivittäin ja Suomeen väliaikaisesti palannut kollegakin on kuin ei siellä olisikaan, kun aina ilmestyy läppärin näyttölle kokousten ja muiden palaverien ajaksi.

Edellisessä blogissa valitin ikuista sadetta. No, sade loppui sillä hetkellä, kun kaikkien piti jäädä sisälle. Eikä sen jälkeen ole vettä nähty. Nyt kaikki kuivuu… Kun tehtaat ja liikkenne pysähtyivät, ilman laatu parani. En ole vielä koskaan nähnyt täällä niin sinistä taivasta kuin nykyään!

Korona on pistänyt kaikkien suunnitelmat sekaisin, niin kuin kaikkialla muuallakin maailmassa. Kevät on täällä monien muistojuhlien aikaa ja nyt kaikki on jouduttu perumaan. Samoin euroviisut Rotterdamissa peruttiin – mutta ne saadaan järjestää uudelleen ensi vuonna. Kukkapuisto Keukenhof ei avannut porttejaan ensimmäistä kertaa koko historiansa aikana. Alkukesän suuret festivaalit on peruttu. Nyt odotetaan, että koko tämän vuoden festivaalien ja suurtapahtumien järjestäminen kiellettäisiin virallisesti, niin että järjestäjien ei tarvitsisi elää epävarmuudessa.

Koronakriisi on toisaalta edistänyt luovuutta kaikilla aloilla. Jokainen etsii tapoja tavoittaa yleisönsä. Virtuaalimaailmassa ei ole varmaan koskaan ollut vielä niin vilskettä kuin nyt! Museot järjestävät virtuaalikierroksia, konserttisaleissa soitetaan soolokonsertteja tyhjille saleille kameroiden edessä, luontoon on viritelty kymmeniä elävää kuvaa lähettäviä kameroita, happy hours ja kahvihetket kavereiden kanssa ovat siirtyneet verkkoon… Koululaiset istuvat etäopetuksessa, vahainkotien asukkaat saavat lapset ja lastenlapset virtuaalivierailulle ja joka ilta tv:stä voi seurata koronan etulinjassa toimivien lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan koskettavia vlogeja. Ravintolat, joissa ennen istuttiin tuntikausia nauttimassa taivaallisista ruoka-annoksista, toimittavat nyt kokonaisia kolmen-neljän ruokalajin valmiita lounaita ja illallisia koteihin.

Valtio tukee valtavilla summilla kaikkea mahdollista. Tällä hetkellä kansanterveys on ensimmäisellä sijalla, talous tulee vasta sen jälkeen. Kun melkein päivittäin kuulen, kuinka suuria summia hallitus antaa milloin minkin alan tukemiseen, ihmettelen, onko valtion kassa kuitenkin pohjaton… Odo-tettavissa on tiukat ajat, kunhan tämä virus saadaan selätettyä. Täällä odotetaan kriisin jälkeen kaiken olevan toisin: meidän on opeteltava elämään “puolentoista metrin yhteiskunnassa ja taloudessa” eli kanssaihmisiin on vielä pitkän aikaa pidettävä puolentoista metrin välimatka. Kuinka se esim. julkisessa liikenteessä, lentokoneissa, festivaaleilla, messuilla jne. toteutetaan, onkin suuri ongelma, jos talouskin halutaan vielä pitää kunnossa.

Jätä kommentti

*