tiistai 22.5.2018 Hemminki, Hemmo

Häpeämättömän kotiseutuhenkinen

Kynttilä Nooran muistolle

Ei tarvitse mennä historiassa kauaksikaan taaksepäin, kun lapsista monet eivät nähneet ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Näin tapahtui enemmälle kuin kymmenennelle lapselle vielä vuosisata sitten.

Tänään tilanne on toinen. Suomen lapsikuolleisuus on maailman pienimpiä. Vuonna 2016 olimme Luxenburgin kanssa jaetulla pronssitilalla 2,4 lasta 1000 syntynyttä kohden. Edellä olivat vain Islanti 2,1 ja Slovenia 2,3.
Monet Afrikan maat ovat yhä samassa tilanteessa, missä me olimme sata vuotta sitten eli noin 100 lasta 1000:sta syntyneestä kuolee.

Mutta vaikka kuinka hyvin osataan ja yritetään, aina ei onnistuta. Hiljakkoin sain puhelinsoiton, mikä mykisti. Tutun perheen vastasyntynyt oli elänyt vain vähän yli viikon. Äidin hengenvaaran takia suoritettiin keisarinleikkaus. Pieni ihminen painoi vain 395 grammaa. Pienet sormet, pienet varpaat. Keuhkot hengittivät omin avuin ja jalat liikkuivat odottaen, milloin tässä lähdetään juoksemaan. Kaikki näyttikin hyvältä ja rohkaisevalta. Mutta muutaman päivän perästä alkoivat komplikaatiot ja elämä, joka vasta äsken oli alkanut, sammui.

Noora Valma Annelen hautajaiset olivat haikeimmista haikeimmat. Ei ollut sanoja, millä lohduttaa. Ei vastausta kysymykseen ”Miksi?”.

Nimimerkillä ”kokemusta on”, voin todeta, että vanhempi  – äiti tai isä – ei koskaan täysin toivu oman lapsensa kuolemasta.  Ajan kuluessa monet meistä kuitenkin oppivat elämään tuon luopumisen kanssa. Vaikka rankkaa se on.

”Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, jaettu suru puoli surua”, toteaa vanha sananparsi.  Vertaistuella on tässäkin tärkeä tehtävä.
Lokakuun 15. päivä on nimetty raskauden aikana ja kohta syntymän jälkeen kuolleiden lasten maailmanlaajuiseksi muistopäiväksi.
Silloin jokaisella aikavyöhykkeellä poltetaan kynttilöitä klo 19.00 ja 20.00 välisenä aikana. Näin kynttilät muodostavat valon aallon, mikä yhdistää lapsensa menettäneitä ympäri maapalloa näkymättömin siten.

Muuten, oletko koskaan ajatellut, kuinka vanhempansa menettäneet ovat orpoja, puolisonsa menettäneet ovat leskiä. Mutta miten kutsumme niitä, jotka ovat menettäneet lapsensa, veljensä tai sisarensa?
Heille ei ole mitään erityistä nimeä. Olisikohan sellaiseksi sopiva ”Kaipaava”?

Vaan nyt sytytämme kynttilän Nooran muistolle. Juuri nyt!

Kommentit

  • Leena Siilin

    Kiitos kauniista kirjoituksesta.

Jätä kommentti

*