torstai 18.7.2019 Riikka

Häpeämättömän kotiseutuhenkinen

Maailmanloppu tulee, kun taksit lentävät?

Uusi maailmanloppu tulee ehkä jo vuonna 2040. Mutta pian tulevat myös lentävät autot ja ilmaa puhdistavat älymaalit, automatisoidut viljapellot ja robotin täsmäruiskuttamat rikkaruohot. Näin ainakin viimeaikaisten uutisten mukaan. Uutisten, jotka ovat saaneet ainakin minut a) syvän hämmennyksen ja b) suuren toivorikkauden tilaan.

 

Vaan aloitetaanpa siitä maailmanloppu-uutisesta. Kas niitähän on saanut lukea jo vaikka kuinka monta kertaa: maailmanlopulle on almanakasta rätnätty aina uusia päivämääriä heti kun entinen on mennyt vanhaksi. Ainakin muutaman sadan vuoden ajan.

Mutta tämä uutinen oli vähän eri asia.

Sehän on jo vanha tieto, että maapalloa ovat koetelleet suuret sukupuuttoaallot useammankin kerran. Suurempia joukkotuhoja on ollut viisi. Tunnetuin niistä on tietysti se, kun meteoriitti jysähti maahan ja siirsi dinosaurukset historiankirjoihin. Mutta nyt eri alojen tutkijoista koottu ryhmä oli huomannut, miten näissä joukkotuhoissa oli aina tiettyjä yhteisiä tekijöitä.

Itse asiassa suurtuhot ovat tapahtuneet aina saman kaavan mukaan. Vaikka syyt ovat olleet erilaisia, mekanismi on pysynyt samana. ”Oli tapahtunut jotakin, joka oli saanut koko biosfäärin keikahtamaan toiseen tilaan. Ilmasto oli lämmennyt tai kylmentynyt tai maahan oli iskeytynyt asteroidi, ja se oli saanut muutoksen aikaan. Se oli ollut pakote. Niin nopea ja vahva, että koko systeemi oli keikahtanut toisenlaiseksi.” (SK 8/2019).

Tässä on kaksi avainsanaa: toinen on muutos, ja toinen pakote. Ja nyt pakotteena toimii ihmislaji, joka muuttaa maailmaa. Mikä muukaan laji saisi aikaan niin mullistavia muutoksia niin maassa, vedessä kuin ilmassa. Mikä muukaan käyttäisi luonnonvarat, lahtaisi metsät, täyttäisi meret muovilla, täyttäisi maan omalla lajillaan… Ja merkit ovat jo näkyvissä: yhä useampi laji kuolee sukupuuttoon, ilmastonmuutos näkyy tulvina, kuivuuksina, myrskyinä ja muina sään ääri-ilmiöinä… Suomessakin kohistiin vain pari päivää sitten, miten yhä useammat Suomen eläinlajipopulaatiot ovat pienentyneet vaarallisesti.

Tutkijat puhuivat viidenkymmenen prosentin kriittisestä rajasta. Kun se ylittyy, keikahdus on mahdollinen, ja jopa todennäköinen. Ilmastonmuutos, väestönkasvu, saastuminen, sukupuutot, kokonaisten ekosysteemien tuhoutuminen… kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja saa lopulta kupin keikahtamaan. Tutkijat päätyivätkin hätkähdyttävään tulokseen: siihen, että tätä menoa kriittinen raja tulee vastaan aika äkkiä. Itse asiassa noin vuonna 2040.

Siis reilun 20 vuoden päästä.

Silloin olisi käsillä maapallon historian kuudes joukkotuho. Mitkä lajit siitä selviäisivät, ja miten?  ”Pelottaa aivan helvetisti”, on tutkimusryhmään kuulunut ekologi James H. Brown sanonut.  Maailma saattaa silloin muuttua niin, ettei sitä vielä ymmärretäkään.

Ehkä ainoat, jotka jäljelle jäävät, ovat torakat. Ja rotat. No, ehkä jokunen ihminenkin. Samaa sukua kuitenkin. Anteeksi, hyvät rotat, tämä vertaus.

***

Siinä tuntui kummasti lämmin auringonpaiste viilentyvän, kun tuota Suomen Kuvalehden juttua luin. Että mitä tässä voi tehdä? Jokin radikaali muutos on pakko tapahtua, eihän tässä voida tumput suorina jäädä odottelemaan…

Tuleeko tiede apuun? Ja jos tulee, tuleeko tarpeeksi nopeasti?

Ahdistusta lievensi hieman Iisalmen Sanomien (13.3.) juttu siitä, miten paljon teknologia saattaa muokata maailmaa, ja vielä ihan lähivuosina.

Jaa että mitenkäkö.

No siten, että hiilet ja öljyt jäävät pikapuoleen historiaan, kun sähkö tuotetaan aurinkoenergialla. Auto-, lento- ja laivaliikenne sähköistyvät myös. Ei tarvitsisi kärsiä huonoa omaatuntoa enää lentomatkailustakaan.

Robottiautot tuovat ostokset kotiovelle, ja toiset robottiautot kuskaavat vanhukset ­– tai kenet hyvänsä kyytiä tarvitsevat – kirkonkylän kauppoihin ja muualle ihmisiä tapaamaan. Pelloilla ei tarvita enää rikkakasvien myrkytystä, kun robotti tulee ja täsmäruiskuttaa rikkaruohot pois yksitellen. Lihaa ruoantuotantoon valmistetaan laboratorioissa. Näin kertoi tulevaisuudentutkija Risto Linturi.

Linturin mukaan Hollannissa on jo pelto, jossa ohranviljelyn koko sykli on automatisoitu. ”Siellä toteutuvat ihmiskäsin koskematta kyntämiset, kylvämiset ja puimiset.”

Rahataloudesta saatetaan siirtyä vaihdantatalouteen, talkootalouteen tai bitcoin-tyyppisiin ratkaisuihin.

Lisäintoa sain Savon Sanomien (14.3.) kolumnista, missä kerrottiin Dubain viimeisimmistä innovaatioista. Siellä odotellaan jo kovasti esimerkiksi lentäviä takseja, jotka kuljettavat asiakkaita. Tarvittava teknologia kuulemma olisi jo valmiina, kyse on enää vastuista ja hienosäädöstä. Dubain metro toimii jo kauko-ohjatusti ilman kuljettajaa.  Hallituksen tavoitteena on saada neljännes kaikesta Dubain liikenteestä kuljettajavapaaksi vuoteen 2030 mennessä.

Eikä siinä vielä kaikki. Dubaissa uusi ase ilmansaasteita vastaan on älymaali. Esimerkiksi Meksikossa ja Japanissa älymaalin avulla on onnistuttu vähentämään ilmansaasteita jopa 20 prosenttia, kerrotaan lehdessä.

Myös Saksassa lentävät autot ovat kohta täyttä totta. Facebookissa toimittaja Pertti Rönkön Havaintoja Saksanmaalta -päivityksissä 11.3. kerrotaan, kuinka Airbus aloittaa Saksassa ilmataksikokeilun lentävillä autoilla. Vielä tämän vuoden aikana.

***

Kun näitä uutisia lukee, vahvistuu usko siihen, että pelastus tulee uudesta tekniikasta. Mutta ehtivätkö uudet innovaatiot ajoissa? Ehkä tässä kuitenkin kannattaa tehdä kaikkensa esimerkiksi ilmastonmuutoksen hidastamiseksi vielä muutenkin.

Ihminen voi olla pakote, joka nopeuttaa suurtuhoa. Mutta suurtuhon uhka on se pakote, joka saa ihmiset keksimään uusia, puhtaampia teknologioita.

Ja jos jotakin odotan, niin sitä että pääsen lentoautolla kaasuttelemaan Korpelan puidenlatvojen tasolla vielä joskus. Ja alan uskoa, että yhtenä kauniina päivänä se vielä toteutuu.

Siis jos ei maailmanloppu tule sitä ennen.

 

 

Lähteet:

Iisalmen Sanomat 13.3.2019. Pirjo Nenola: Teknologian tuoma muutos on radikaali.

Savon Sanomat 14.3.2019. Päivi Arvonen: Dubain uudet innovaatiot ovat kuin tieteiselokuvista.

Suomen Kuvalehti nro 8/2019. (22.2.2019). Elina Järvinen ja Vappu Kaarenoja: Olipa kerran Pasila.

Jätä kommentti

*