keskiviikko 19.9.2018 Reija

Häpeämättömän kotiseutuhenkinen

Mekö maailman onnellisimpia?

Viime vuosikymmeninä suomalaisten menestys urheilussa ei ole ollut sitä luokkaa kuin joskus kauan sitten. Äskeisitäkin talviolympialaisista tuli vain Iivon kulta ja muutama muunvärinen lätkä. Edellisissä kesäkisoissa Riossa 2016 ainut mitali oli Miran nyrkkeilyn pronssi.

Vaan muistelepas tätä: Pariisin kesäolympialaisissa 1924 Suomi saavutti yhteensä 37 mitalia, joista 14 oli kultaa, 13 hopeaa ja 10 pronssia! Ja niinkin hiljan kuin 1984  Sarajevon talvikisoista tuli  13 mitalia, joista 4 kultaa, 3 hopeaa ja 6 pronssia.

Näyttäisi siis siltä, että alaspäin Suomi on mennyt? Vai onko todella? Mikä on menestymisen mitta ja millä sitä mitataan?

On myönnettävä, että hiljattain itsenäistyneelle ja paikkaansa maailman kansojen joukossa hakeneelle Suomelle urheilussa menestyminen oli äärettömän tärkeää kansallisen itsetunnon kohottajana. Hyvä niin. Mutta tänään tilanne on toinen, ja niin arvokasta kuin kilpaurheilu onkin ( vai onko se todella?), meidän itsetuntomme perustus ei ole urheilun varassa.

Kun Yhdistyneet Kansakunnat vuosittain julkaisee maailman onnellisuustilastoja, me suomalaiset sijoitumme aina kärkikymmenikköön. Tämän vuoden sijoitus toi jopa kultamitalin vaikkakin hyvin niukasti. Mutta voitto on voitto. Ja kunnia sille, jolle kunnia kuuluu.

Toisaalta, joskus tuntuu, että jos suoritettaisiin maailmanlaajuinen tutkimus siitä, ketkä ovat tyytymättömimpiä, eniten valittavia ja kateellisimpia, me suomalaiset olisimme juuri näissä lajeissa ylivoimaisesti ykkösiä ja meidän jälkeen seuraaviin olisi  pitkä tyhjä tila.

Mitä opimme tästä kaikesta? Olisikohan nyt aika pysähtyä ja tehdä niin kuin kanadalaisessa kiitospäiväpöydässä tehdään: ”Count your blessings!” Laske sinun siunauksesi. Eli mietipäs sitä, miten hyvin meillä todellakin on.

Ei täydellistä yhteiskuntaa olekaan, eikä paratiisia ole olemassakaan. Ei edes täällä  Suomessa. Mutta kaikkiin muihin paikkoihin verrattaessa meillä on todella hyvin.

Kuten tiedämme, asenne ratkaisee. Aina. Kannattaisiko nyt keskittyä tuon tuoreen raportin tuloksiin? Ei vähätellä eikä nöyristellä. Ei selitellä. Ei ylpistyä. Vaan olla onnellinen tai ainakin todella tyytyväinen.

Ja kiitollinen.

Kommentit

  • Onnellinen

    Toisaalta, joskus tuntuu, että jos suoritettaisiin maailmanlaajuinen tutkimus siitä, ketkä ovat tyytymättömimpiä, eniten valittavia ja kateellisimpia, me suomalaiset olisimme juuri näissä lajeissa ylivoimaisesti ykkösiä ja meidän jälkeen seuraaviin olisi pitkä tyhjä tila.
    Mistä kirvespappi tietää miten tyytymättömiä muissa maissa ollaan? Jos mennään asumaan pitemmäksi aikaa johonkin toiseen maahan niin, että he eivät ole enää vieraskoreita niin varmaan siellä maristaan olevista olista ihan samaan tapaan kun meilläkin.Monessa maassa se purkautuu jopa mellakoina. Meillä muristaan vain omissa oloissa, harvoin kadulla prodestoiden. Meillä ei ole kateus aiheuttanut sisällisotaa sataan vuoteen niin kun eripuolilla maailmaa tapahtuu vähän väli.

  • Obadja

    Asiaa puhut, Markku. Joillekin vaan tuottaa onnellisuuden itsesäälissä kieriskely ja purnaus. Jokainen voi laittaa seinälleen oman onni-taulunsa, minun kerrostaloyksiöni seinällä roikkuvassa pienessä ryijyssä lukee ¨Onni on oma sauna¨. Sekin on.

  • Filosofi

    Onnellisuus ja onni ovat suhteellisia käsitteitä. Jokainen meistä kokee omalla subjektiivisella tavallaan, mitä on onnellisuus ja milloin olen onnellinen?
    Ja ellei ole koskaan tyytmätön joko olotilaansa tai olosuhteisiin, ei voi kehittää itseään eikä yhteiskunnassa olevat epäkohdat muutu, edes teoriassa.
    Valittaminen, kateus ja tyytymättömyys eivät ole aina negatiivisia käsitteitä tai olotiloja. Ja kuka voi määritellä tarkasti, milloin oman mielipiteen ilmaiseminen muuttuu valitukseksi? Tai liittyykö sanoihin kateutta tai tyytymättömyyttä, jos pohtii ja toteaa asioita kriittisesti?

Jätä kommentti

*