torstai 13.8.2020 Jesse

Häpeämättömän kotiseutuhenkinen

Melkein missi siis itsekin

Suomi on missikisojen maa. Tai ainakin oli: nyt ko. kisat eivät tunnu juuri kiinnostusta herättävän.
Mutta ennen oli toisin, eikä sellaista kyläkuntaa löytynytkään, missä ei olisi valittu omaa missiä. Sonkajärvelläkin valittiin ensin Miss Sonkajärvi ja sittemmin Miss Hollivoot, ja näitä kisoja järjestettiin peräti kolmentoista vuoden ajan.

Onhan sitä missikokemusta itsellänikin. No niin: ennen kuin lukijat siellä purskauttavat aamu- tai päiväkahvit rinnuksilleen ja hohottavat epäuskoisina, täsmennettäköön, että olin missikisoissa tuomarin ominaisuudessa.
Juu-u: tuolloin kesätoimittajan tehtävärepertuaariin kuului usein istuminen missikisojen tuomaristossa, yhdessä pankinjohtajan tai yrittäjäyhdistyksen puheenjohtajan ja kenenliekään kanssa.

Muistan etenkin yhden missikisan entisellä työpaikkakunnallani Sisä-Savossa. Piti valita kuudesta tytöstä se nätein. Kaikki olivat kyllä muodollisesti täysin päteviä, mutta sitten tuomariston piti vielä haastatella heitä ja kysyä mitä kiperimpiä päivänpoliittisia kysymyksiä – sellaisia, joihin en olisi itsekään osannut vastata.
Muistan kuinka yhden kandidaatin katse oli kauhua täynnä ja jalat tärisivät koko haastattelun ajan, mitä en kyllä ihmettele ollenkaan. Silloin ymmärsin, että tuo vaatii kyllä jo melkoista luonnetta. Ei se arkajaloille ole.

Toisen kerran jouduin tuomaroimaan tuolloin modernissa Mister-kisassa. Kuvitelkaa tilanne: iltayö, ravintola täynnä riehakkaita naisia ja kateellisia miehiä… Lavalle nousee viisi lihaksikasta, muotovaliota könsikästä ja sitten yksi, joka oli kalpea ja hintelä… ja joka luikki jotenkin nolona nopeasti yleisön edestä pois.
Silloin ymmärsin, että no tuo se vasta luonnetta vaatiikin.
Mainittakoon vielä, että kyseisen osakilpailun komeimmaksi rankattu voitti myöhemmin koko Mr Suomi -kisan. Että kyllä me jotakin mieskomeuden päälle ymmärsimme!

Ja onhan se vielä sekin kerta, kun jouduin jutuntekoon erään kylän missikisoihin. Vanhasta kokemuksesta tiesin, etteivät kisat yleensä ala ennen kuin iltayöstä, enkä kiirehtinyt paikalle ollenkaan. Puhelinkin oli unohtunut jonnekin, joten en huomannut päätoimittajan kauhistuneita soittoja: kun kisat olivat jo alkaneet kello 20 ja kohta on kruunaus, eikä toimittajaa näy missään…
No ei näkynyt, kun toimittaja oli saunassa.
Kohtuullisen nopeasti suoriuduin sitten paikalle ottamaan pakolliset poseerauskuvat, eivätkä missitkään olleet vielä ehtineet kadota maailmalle.

Jätä kommentti

*