sunnuntai 26.5.2019 Minna, Vilma, Vilhelmiina, Miina, Mimmi

Häpeämättömän kotiseutuhenkinen

Oman elämän potkulista

No ei: en tarkoita nyt listausta siitä, mistä kaikista työpaikoista on saanut potkut… vaan siitä, mitä kaikkia asioita pitäisi ennättää tehdä ennen kuin potkaisee tyhjää.

Nythän monet ovat korvanneet uudenvuodenlupaukset vähän laajemmalla tavoitearsenaalilla. Puhutaan bucket-listasta, jonka voisi suomentaa vaikka potkulistaksi: kick the bucket kun tarkoittaa suomeksi suurin piirtein tyhjän potkaisemista, siis kuolemista. Kyseessä on siis listaus kaikista niistä asioista, joita haluaa tehdä ja saavuttaa ennen kuin siirtyy toiseen kinkeripiiriin.

Nyt täytyy sanoa, että minä olen näköjään ollut aikaani edellä. Jo nuoruuteni vaikutuksille alttiissa ajassa tein itselleni vastaavanlaisen listan, tai itse asiassa useampiakin – tosin mistään bucket-listasta en ollut tuolloin vielä kuullutkaan.

Löysin tuossa jokunen aika sitten näitä nuoruuteni listauksia, ja oli ihan mielenkiintoista katsoa, mitä asioita olin joskus teininä pitänyt tavoittelemisen arvoisena. Ja miten olen niitä saavuttanut näin yli viisikymppisenä.

Listassa olivat ainakin seuraavat asiat:

1) Matkusta Afrikkaan. Tämä taisi olla arvojärjestyksessä kärkipäässä, mutta minä olinkin Tarzan-kirjojen innokas lukija. Joka tapauksessa: Been there, done that. Eli tehty on. Vasta viime kesänä, mutta silti.

2) Kirjoita kirja. Tämäkin asia on jo hoidossa.

3) Matkusta Jäämerelle. On matkustettu ja on uitukin jääkylmissä aalloissa. Siis tämähän sujuu hyvin… näin monta asiaa on jo hoidettu.

4) Tapaa CR. No tämä vaatii vähän selvennystä. CR on Cliff Richard, joka oli – jostain nyt tuntemattomalta tuntuvasta syystä – suuri fanitukseni kohde teininä. Cliffin rokkipäivät olivat jo tuolloin kaukana takana, mutta minuun taisikin vedota se hänen pehmeämpi imagonsa. No joka tapauksessa: tavattu on! Kävin konserteissa ja odotin sen jälkeen takaovella muun fanijoukon kanssa, että saisin nimmarin.

Ja minkälainen olikaan se älykkään henkevä keskustelu, jonka kävin ihanteeni kanssa. Cliff: Here you are (ojentaen nimikirjoitusvihkoa). Minä: Ööööh… thänkjuu…

No joo. Mutta siis: tavattu on. Todisteena albumissa on kuva ja nimmari.

5) Opettele soittamaan kitaraa. Nyt muuttuu vaikeammaksi. En ole opetellut. Nolla pistettä tästä.

6) Opettele soittamaan huuliharppua. Tämäkin vaatinee hieman perusteluja… mutta tuolloin mieleni perukoilla liekehti kuva itsestäni seikkailullisena vaeltajana – oman elämäni nuuskamuikkusena – joka reissaa pitkin peltoja ja pientareita, maita ja mantereita ­– ja soittaa huuliharppua!

Ostin huuliharpunkin jo 20 vuotta sitten. Viime siivouksen yhteydessä huomasin, että se on vielä tallessakin lipaston laatikon perukoilla. Voi sanoa, että tämä asia on vaiheessa. Eli ostettu on, opeteltu ei.

7) Opettele lypsämään. Tämä liittyy siihen, että kasvoin maatilalla, ja lehmät kuuluivat elämään yhtä tiukasti kuin voikukka kevätniitylle. Opettelin kyllä lypsämään – välttävästi, mutta jos hätätilanne tulisi, eiköhän tuo vielä onnistuisi. Niillä sen aikaisilla peleillä. Nykyrobotit on eri asia.

8)  Opettele pelaamaan shakkia.  On shakkilauta, ja muutaman pelin olen serkkuni pojan kanssa pelannut. Hävisin ne kaikki. On siinä ja siinä, että muistako enää miten siirrot tehdään. Eli tämäkin on suoritettu noin 50-prosenttisesti.

9) Pyöräile Pariisista Dakariin. Vielä on vaiheessa tämä. Pitäisiköhän hommata kartat valmiiksi, siitähän se lähtisi.

10)  Opettele olemaan murehtimatta liikaa.

No nyt päästiin jo asiaan! Oikeastaan kaikkein tärkein tavoite! Ja myönnän, että ei ole ihan mennyt tavoitteiden mukaisesti. Ehkä tämän voisin ottaa vielä jatkotavoitteeksi.

Ja taisi siellä olla muitakin asioita, osa tehty ja osa täysin tekemättä.

 

Tällaiset listat ovat ihan hyödyllisiä siinä mielessä, että tuleepahan mietityksi, mitä elämältään haluaa. Ja saa ehkä jotakin tehdyksikin, kun on kirjoittanut asiat ylös.

Mutta olen alkanut miettiä, että on siinä kääntöpuolensakin. Tuollainen tehtäväarsenaali kun alkaa tuntua ihan työltä: samantapaisia tehtävälistoja kun teen itselleni töissäkin, kun mielessä pyörii sata ja tuhat muistettavaa asiaa.

Eli käsi sydämelle: onko nykyinen tehokkuus ja tavoitehakuisuus jo mennyt liian pitkälle, jos elämästäkin tulee vain sarja tehtäviä? Kun saahan niistä tehdyistä asioista sitten myös kivan postauksen facebookiin…

Ja ihanko totta minä sitten kuolinvuoteellani tarkastelen listaani ja tuumin, että ai vitsi, kohta numero 11 eli maailmanympärysmatka jäi tekemättä, nyt meni elämä hukkaan…

Kyllä spontaaniudellekin täytyy jättää sijansa. Vieläpä aika iso sija.

Ja toisekseen: kuolinvuoteellaan sitä saattaa enemminkin miettiä sitä, millainen on ollut. Onko osannut nauttia hyvistä hetkistä. Kuin että mitä kaikkia elämyksiä on hankkinut, ja mitä konkreettista on tehnyt – tai jättänyt tekemättä.

Jätä kommentti

*