tiistai 17.10.2017 Saana, Saini

Häpeämättömän kotiseutuhenkinen

Pääkaupunkiseutua ulkomaalaisen silmin

Olemme harrastaneet ystäväpariskunnan kanssa ”abc-matkailua” eli kerran vuodessa lähdetään yhdessä muutamaksi päiväksi jonnekin, vaikkapa aalla alkavaan kaupunkiin. Seuraavana vuonna beellä alkavaan paikkaan jne., mutta aakkosia ei tarvitse käydä oikeassa järjestyksessä läpi.
Tänä vuonna ystävämme halusivat käyttää h-kirjaimen Helsinkiin. Meillehän sopi mainiosti, että he lensivät Helsinkiin kesälomamme loppupuolella. Tuolloin olimme jo tarpeeksi nauttineet Ylä-Savon rauhasta ja valmiit esittelemään pääkaupunkiseutua ulkomaalaisille.

Majoituimme Vantaalle erään B & B:n puutarhamökkiin, jossa oli oma mini-asunto molemmille pariskunnille. Se oli hyvä valinta. Maaseudun rauhaa, ympärillä keskikesän kauneinta luontoa, mökissä kaikki mukavuudet – toisella puolella oma saunakin – ja aamulla päärakennuksessa matkalaisten aikatauluun sovitettu aamiainen, joka yllätti joka aamu.
Ensimmäinen uusi asia ystävillemme tuli eteen heti mökin ovella: Suomessa otetaan kengät pois jalasta, kun tullaan sisälle – myös mökissä. Ja seuraava uusi asia oli suomalainen Abloy-lukko, jonka kanssa kaikilla tuntemillani hollantilaisilla on ongelmia…
Kiersimme Helsinkiä jalkaisin, autolla ja raitiovaunulla. Yhtenä päivänä olimme saaristoristeilyllä ja loppupäivän kiersimme Suomenlinnassa. Kävimme Tuusulanjärvellä, Porvoossa, Tammisaaressa ja Hangossa. Vaikka olemmekin kaikki jo senioreita, kilometrejä taittui jalkaisin parhaina päivänä yli 15.

Viikon tiiviin ohjelman jälkeen halusin tietää, miten ystävämme olivat viikon kokeneet, miltä Suomi näytti heidän silmissään, mikä yllätti, mikä ärsytti.
Vaikka olimme pääkaupunkiseudulla, ystäviemme silmiin pisti rauhallisuus ja elämän verkkainen tahti. Kaikki toimi, mutta kenelläkään ei ollut kiirettä, kukaan ei hoppuillut turhia. Maanteillä he ihmettelivät alhaisia nopeusrajoituksia – ei paljon liikennettä, hyvät tiet, mutta eipä saanutkaan kaahata. Välillä se jopa vähän ärsytti.
Mieleenpainuvaa olivat kahvit pienissä torikahviloissa sunnuntaiaamuna, muikkuannos paperilautasilta – torilla sekin – ja monet erilaiset ruuat, joita viikon aikana maistelimme – milloin ravintoloissa, milloin oman mökin keittiössä.
Suuren vaikutuksen ystäviimme teki Helsingin edustan saaristo. Ja se, että luonto alkaa heti Vuosaaren satamasta, jonne kävellessämme näimme tien varrella, kallion kupeessa useampia käärmeitä.

Isäntäväkemme vaalii kartanossaan vanhaa suomalaista kulttuuria lämmöllä. Eteisen lattialla on räsymatot, kaikkialla ihania vanhoja esineitä, antiikkia – mikään muu tyyli ei tuohon taloon sopisikaan. Tuusulanjärven rannalla vierailimme Ainolassa ja Halosenniemessä. Tammisaaressa ja Hangossa näimme kymmeniä vanhoja, upeita taloja.
Jälkeenpäin mietin, olimmeko antaneet liian yksipuolisen, vanhanaikaisen kuvan Suomesta… Varsinkin kun kaverimme kommentoivat pariin kertaan, että suomalaiset tykkäävät kerätä kaikenlaisia esineitä ympärilleen… (lieneekö johtunut mm. siitä, että Ainola on nykyään tupaten täynnä tavaraa eikä vaikuta enää yhtään jonkun kodilta…).
Vanhaa vaalitaan, mutta uutta osataan rakentaa näyttävästi: Musiikkitalo, Sanomatalo, uusi kirjastotalo, Arabia, kaikki uudet asuntoalueet… Ne tekivät vaikutuksen, vaikka osataanhan Rotterdamissakin…
Ystävämme kaipasivat monissa paikoissa englanninkielisiä opasteita. Tarkemmin katseltuani se olikin totta. Melkein kaikkialla oli tekstejä vain suomeksi – myös paikoissa, joissa käy paljon turisteja. Siinäpä olisi parantamisen varaa.

Meille suomalaisille luonnon läheisyys on itsestään selvyys, mutta ulkomaalaisille vähän eksoottista. Aamiaispöydässämme oli aina tuoreita marjoja ja kukkia omasta puutarhasta, ravintoloissa käytettiin suomalaisia tuotteita, kaupat tulvivat suomalaisia merkkejä – ”suomalaiset ovat ylpeitä maastaan ja sen antimista ja tuotteista”.
Kyllä kannattaakin olla!

Jätä kommentti

*