Auli Snikkersin blogi: Vuosi vaihtui sittenkin

Vuosi vaihtui ja toistelin mielessäni: mene pois paha vuosi, tule nyt hyvä vuosi – enkä varmaan ollut ainut. Alankomaissa alkoi joulukuun puolivälissä jo toinen, tällä kertaa tiukempi, koronasulku, jonka pitäisi päättyä 19. tammikuuta. Ei taida onnistua...

Mutta koronasta huolimatta vuosi vaihtui. Ilman suuria juhlia, ilman suurta ystäväjoukkoa. Kotiin olisi saanut kutsua kaksi vierasta, mutta harva taisi kutsua – se verran virus kuitenkin pelottaa, ainakin vanhempaa väkeä. Maassa oli ilotulituskielto, mutta raketit ja laittomat “pommit” paukkuivat lähes yhtä räväkästi kuin muinakin vuosina.

Yhdessä kylässä räjähti auton perässä kuljetettu, ladattu, maitotonkasta tehty kanuuna – maaseudulla perinteinen vaihtoehto ilotulitukselle – ja aiheutti kymmenien tuhansien vahingot ympärillä olleisiin rakennuksiin – onneksi säästyttiin kuolonuhreilta ja loukkaantuneilta.

Täällä vuodenvaihteen perinteitä ovat ilotulitteiden lisäksi tv:ssä esitettävä uudenvuoden aaton yhden miehen show, jossa luodaan katsaus menneeseen vuoteen kriittisesti, pilke silmäkulmassa. Suurin osa vuotta oli koronaa, joten katsaus oli sen mukainen. Ja poliitikot asioista melko yksimielisiä, joten ei siitäkään kovin herkullisia juttuja saanut. Mutta saatiinpahan edes vähän nauraa koronavuodellekin.

Se oli show’n vetäneen miehen kymmenes ja viimeinen uudenvuoden aaton esitys. Jonkun lehden yleisön osastolla toivottiin, että mies myös pitäisi sanansa. Tämän vuoden lopussa sitten varmaan joku nuori stand-up koomikko tekee sellaisen katsauksen, josta meikäläinen ei ymmärrä yhtään mitään...

Se on se tunnettu kuilu sukupolvien välillä, ja sen huomaa huumorissakin.

Yhdessä kylässä räjähti auton perässä kuljetettu, ladattu, maitotonkasta tehty kanuuna.

Kahvipöydän herkkuja vuodenvaihteessa ovat erilaiset öljyssä paistetut syötävät. Nämä munkin näköiset “oliebollen” eli öljypallot ovat kuuluneet loppuvuoden herkkuihin ties kuinka monta sataa vuotta. Ensimmäiset rasvamunkit kuvataiteessa on maalattu Aelbert Cuypin maalaukseen vuodelta 1652.

Hollantilaiseen munkkiin käytetään jauhojen, maidon, munien, hiivan, sokerin ja suolan lisäksi paljon kuivattuja hedelmiä (rusinoita, korintteja, omenaa). Joulukuun alussa munkkikojut ilmestyvät kadunkulmiin ja leipomot alkavat valmistaa myös munkkeja omien reseptiensä mukaan. Kaupungeissa ja kylissä leijuu paistorasvan haju.

Uudenvuoden aattona kojuille ja leipomoihin on pitkät jonot, sillä silloin munkkeja syödään koko päivä – ja niitä pitää olla paljon! Ennen syöntiä niille ripotellaan vielä reilusti tomusokeria. Jos joku vielä valmistaa itse kotona munkkeja, se tehtävä on pyhitetty Alankomaissa miesväelle.

Nyt hyvin monet käyttivät koronasulun johdosta hyväksi leipomoiden kotiin kuljetuspalveluja. Voin kyllä hyvin kuvitella, miksi munkkeja syödään juuri loppuvuonna: kylmällä sellainen kaloripommi maistuu – ei kesähelteellä…

Vuosi sitten kalenteri oli jo pitkälle täytetty heti vuoden alussa. Tammikuussa kierrettiin viikonloppuisin museosta toiseen mitä ihanimpia näyttelyitä katsomassa, helmikuussa olimme pikavierailulla Helsingissä, maaliskuun puolivälissä työkavereiden kanssa yhdessä ulkona rentoutumassa kiireisen vuoden jälkeen, kevät mielessä.

Ainoa matka, jonka teen, on matka raitiovaunulla kerran viikossa työpaikalle ja takaisin

Ja pari päivää sen jälkeen alkoi koronakriisi, josta optimistisimmat sanoivat, että se menee kesään mennessä ohi. Ehkä menee, mutta mikä vuosiluku sen kesän yhteyteen kirjoitetaan?

Nyt kalenteri on tyhjä. Ainoa matka, jonka teen, on matka raitiovaunulla kerran viikossa työpaikalle ja takaisin. Toivottavasti saan pian tehdä sen matkan useamman kerran viikossa. Sen pidemmälle en vielä uskalla edes haaveilla.

Kommentoi