Kesälomien ollessa nyt parhaimmillaan, somessa ja iltapäivälehdistössä käy keskustelu, miten toimia, jos kesämökille tulee kutsumattomia vieraita. Hyviä vieraankarkoitusvinkkejä sataa viitteellä: "Testattu on".
Maaltamuuton aikaan 50–60 vuotta sitten, kun kesämökkejä ei Ylä-Savon korkeudella vielä kovin monilla ollut, maalaistalojen pihamaalle ajoi heinäkuussa auto tai kaksi ja moni niistä Ruotsin tai Etelä-Suomen rekisterissä.
Ulos purkautui lähisukua. Perhekin oli ehkä kasvanut.
Helteisestä kaupungista oli lähdetty loman viettoon maalle entisille elomaille tai ainakin vanhempien entisille elomaille.
Yleensä vieraat tulivat itsestään selvästi täysihoitoon. He ajattelivat, että maalla riittää perunaa, itsetehtyä leipää, kananmunia, lihaa ja kalaa.
Oli mukava nähdä sukua, mutta vuoden kiireisimpään työaikaan moni ei olisi ehtinyt vieraita viihdyttää.
Yleensä vieraat tulivat itsestään selvästi täysihoitoon.
Sen lisäksi, että emännät ruokkivat heinätöiden ja eläintenhoidon ohessa oman talon väen ja työväkeä, piti vielä laskea mukaan kesävieraat. Isäntien aikakin oli kortilla eikä saunaa olisi joka ilta jaksanut lämmittää.
Heinäpellolle vieraat lähtivät joskus auttamaan, mutta yleensä eivät – hehän olivat lomalla!
Maaseudulla oli vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä totuttu vastavuoroisuuteen. Kun sukua oli kyläilemässä, heidät "passattiin", ja sitten taas saattoi luottaa siihen, että itse "tuli passatuksi", kun meni odotettuna vieraana kyläilemään.
Suuren muuttoliikkeen jälkeen sama ei enää toiminut. Kaupunkeihin lähteneet sukupolvet eivät kutsuneet maalaussukulaisia kylään, eivät ainakaan yökuntiin. Ja jos kutsuivat, antoivat ymmärtää, että pitää tuoda maalta niitä "ilmaisia" ruokatarpeita.