Kolumni: Luontolive toimii myös toisin päin

Erilaiset luontolivet ovat suosittuja netissä. Voi seurata uhanalaisen linnun elämää pesään asennetun kameran avulla tai saimaannorpan pötköttelyä lempikivellään. Mutta tapahtuu sitä seurantaa myös eläimistä ihmisiin päin.

Keväällä orava alkoi seurata ikkunasta työskentelyäni tietokoneella. Häntä vain heilui puolelta toiselle, kun nappisilmä katsoi terassin orrelta, mitä tuo ihminen oikein puuhaa. Sama toistui myöhemmin, kun avoimen ikkunan edessä räplättiin kännykkää, ja puhelimesta kuului ääntä. Oravan viikset värisivät ja pää kääntyili puolelta toiselle, kun se kurotteli kaulaansa nähdäkseen somen ihmeelliseen maailmaan. Mitähän orava mahtaa meistä ihmisistä ajatella?

Molemminpuolinen luontolive sai jännittävän käänteen juhannuksena, kun huomasin silmänurkastani liikettä katetun terassin poikkipuulla oviaukon yläpuolella. Ikään kuin rotan häntä olisi sieltä heilunut. Aikani ikkunasta töllisteltyäni ymmärsin, että se on orava, mutta paljon pienempi, rotanhäntäinen ja silmät vielä puoliummessa. Ja hetkinen – äitioravahan katsoi terassin yläorrelta poikastaan, tekemättä elettäkään pelastaakseen!

Sain hillittyä itseni auttamasta, kun oravanpoikanen rimpuili useita minuutteja roikkuen kynsillään ylälaudan reunassa, ja lopulta ponnistaen itsensä tasanteelle. Siinä se lepäsi pitkään, kunnes aloitti hillittömän piipityksen. Tällöin emo syöksyi valvontapaikaltaan salamannopeasti alas, kääräisi pennun palloksi suuhunsa ja vei sen ylös katonharjan räystään alle tekemäänsä pesään.

Jäkälistä ja sammalista koottu pesä on varsin erikoisessa paikassa, mutta oravalle nerokas kesäresidenssi. Sinne on sisäänkäynti terassin sisäpuolelta, vaikka itse pesä on ulkopuolella.

Oravien elämää sai seurata päivittäin suoraan terassin ikkunasta. Välillä emo imetti poikastaan pesän suulla, välillä se vilvoitteli terassin yläorrella mahallaan ja jalat levällään. Helteisinä päivinä emo nukkui terassin poikkipuilla ihmisistä välittämättä. Välillä poikanen lepäsi pesän oviaukossa emonsa selässä.

Mysteeriksi jää, kuinka poikanen oli aiemmin joutunut pesän ulkopuolelle vaaraan. Googlettamalla selvisi, että oravalla on useita pesiä, joita se vaihtelee ja siirtää poikasiaan pesästä toiseen.

Viikko juhannuksen jälkeen menin ikkunaan katsomaan, mitä oraville kuuluu. Ilma enteili kovaa ukkosmyrskyä ja jyrinä kuului jo kauempaa. Orava tuli metsästä kiihtyneen oloisena, kauttaaltaan täristen. Se istui hetken terassin poikkipuulla katsoen minua, ja sitten kipaisi pesäänsä, otti poikasen suuhunsa ja etukäpälillä auttaen pyöräytti sen nopeasti palloksi. Sitten oravaemo poistui hyppien metsään, eikä sitä ole nyt muutamaan päivään näkynyt.

Sen verran mukavaa puuhaa oravien tarkkailu on ollut, että luontoliveen odotetaan jatkoa.

Lue lisää aiheesta