Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni: Mittees myö, marjanpoimijat

Kesä on kiepsahtanut yli puolen välin ja siellä sun täällä odotetaan malttamattomina lakkasoille ja marjamehtään pääsyä. Nähtävästi viimeistään puolessa kuussa on jemmapaikat käytävä katsastamassa, josko tuolta kivimarjaa löytyisi.

Riippuen tietolähteestä marjoja on ja ei ole. Tapansa mukaan hätäisimmät tempovat sormenpäät valkoisina kivikovia muuramia luullen niiden kypsyvän itsestään.

Niksipirkasta: Lakka kannattaa kerätä suoraan pakasterasiaan. Jos kypsiä lakkoja ahtaa sankkoon, niin kotiin päästyä kolmannes sankon sisällöstä on litistynyt ja mehustunut jo ennen aikojaan. Saman teki tässä muutamana vuonna myös vetinen kypsä mustikkakin.

Ensimmäinen lakan hintanoteeraus nähtiin männäviikolla. Veteraanipoimija ilmoitti myyvänsä marjaa 18 euroa kilo varausten perusteella. Sen verran edullista taisi olla, että päivän päästä tuli ilmoitus, että otaksuttu marjasato on myyty eikä uusia varauksia uskalleta ottaa vastaan.

Tuttavien kokemusten perusteella parhaaksi lakkapaikaksi on osoittautunut Puolangan tori. Sieltä tulee tarvittava lakkamäärä nopsasti linja-auton kyydissä Vieremälle ja kilpailukykyiseen hintaan. Tässäkin tapauksessa marja ostetaan suoraan poimijalta eikä välikädeltä.

Vieremällä on onneksi hyviä lakkasoita, lähellä ja kaukana. Hikipisaroita ja paarmanpuremia säästelemättä voi tempaista roimahousut sullottuna nokialaisten varsiin viisikin kilometriä nauttimaan koskemattomasta suosta ja marjojen paljoudesta. Hauskinta on raahata kilomäärin hillaa tien varteen tietäen, että tuonne on mentävä uudestaan ja haettava ne loputkin lakat, ennen kuin kukaan muu ennättää samoille apajille.

Marjastukseen ja lakastukseen, kuten lähes kaikkeen muuhunkin keräilytalouteen, kuuluu saaliilla kehuminen. Kaikki tietävät hauen tupin, joka on kasvanut vuosien varrella lähes metriseksi ja porukalla kerätyn marjasankon kertautumisen lähes viideksikymmeneksi litraksi.

Ei pidä pahoittaa mieltään. Tämä lajille ominaista ja siihen pitää mennä mukaan. Aikoinaan hyvän marjapaikan löytäneet löysivät lähes poikkeuksetta karhun jälkiä. Parhaassa tapauksessa karhu jopa nähtiin ja pentujen kanssa.

Tällä haluttiin varmistaa, etteivät ainakaan heikkohermoisimmat edes mieti kyseiseen suuntaan menemistä.

Nykyisen tiedon valossa tämä ei toimi. Karhu väistää ihmistä ja vielä varmemmin porukkaa. Kohtalokasta taitaa olla ainoastaan se, jos eksyy emon ja poikasen väliin. Tämänkin tilanteen todennäköisyys on yhtä suuri veikkauksen päävoitto.

Mänkee mehtään, enemmän se retuaminen hyvää tekee kuin pahaa.