Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni | Elinvoimana innostuminen

Syksyn ensimmäisestä ensi-illasta on vierähtänyt pari viikkoa ja on ihana olla taas oma leipätyön ääressä nikkaroinnin jälkeen. Työni muistuttaa välillä olennaisista asioista, ja kun se nakkaa kultajyvällä, en malta olla sitä tässä julkisesti jakamatta. Kerron jotain tajuamaani ”Tiitiäisen metsä”- esityksen opettamasta innostuksesta. Sen pääpointti itse asiassa oli, että innostuminen on ihmiselle elintärkeää ja samalla onneksi luonteenomaista.

Teimme erinäisten vaiheiden jälkeen teokseen itse äänisuunnittelun. Leikimme kaikella, josta saa lähtemään ääntä. Innostuimme ja tutkimme siitä, miten soittimen kanssa voi leikkiä, näytellä, olla lavalla ja luottaa yksinkertaiseen ideaan ja mielikuvituksen laukkaan.

Lopulta meillä oli samaan aikaan leikkisä ja taiteellisesti laadukas teos käsissämme, joka on lähestyttävä muttei aliarvioi katsojaansa millään tavalla. Ja kaikki esiintyjät haluavat osaltaan olla katsojien kanssa Tiitiäisen metsässä, koska siihen on laitettu näyttelijöiden osalta paljon muuta, kuin laitosteatterissa yleensä laitetaan. Teatterinjohtajan nähtyä jutun hän pointtasi meille, miten kaikki seisovat tekemänsä taiteellisen työn takana.

Palauduin taas ajatukseen, että teatterissa ja taiteessa pitäisi olla tästä ensisijaisesti kyse. Tekijän pitää haluta näyttää teos katsojalle ja kutsua sen äärelle. Kun löytää tekemisestään jotain, josta innostua ja haluaa jakaa sen muiden kanssa, on löytänyt jotain kultaakin kalliimpaa. On saanut tuntea intoa ja löytämisen iloa. Ja väittäisin, että niiden löytyminen ei onneksi rajoitu pelkästään taiteeseen ja taiteilijuuteen.

Itse olen innostunut yleensä joko löytämällä uusia puolia vanhasta asiasta, tai sitten päässyt kokonaan johonkin uuteen maailmaan, joka yllättää täysin. Ensimmäisessä on hyvinkin olennaista tietää, millaisista asioista juuri minä innostun. Jos pidän ruoanlaitosta, saatan innostua laittamaan samoihin vanhoihin resepteihin jotain uutta twistiä ja näin ollen löytää uutta. Jos taas en olisi ikinä ruokaa laittanutkaan, niin pelkästään puuron keitosta voisin kokea onnistumisen ja innostumisen iloa.

Ruoanlaitto on myös hyvä esimerkki, koska jokaisen kokin soisi seisovan tekemänsä annosten takana. Miten mielelläni syön ennemmin ruoanlaittoa rakastavan kokin tuotoksia, kuin elämäänsä tympääntyneen.

Innostumisen analogiaa ja tärkeyttä on vaikea kiteyttää yhteen paikallislehden kolumniin, mutta jos se saa lukijansa kysymään itsetutkiskelevasti ”mistä minä innostun” useammin kuin kerran vuosikymmenessä, on se kannattanut jo kirjoittaa.