Elämme vielä keskellä lomakautta ja kesätapahtumiakin on jäljellä koettaviksi.
Paikkakuntalaisille on tullut tavaksi käydä ainakin pyörähtämässä joissakin tapahtumissa vuodesta toiseen. Ulkopaikkakuntalaisiakin näkee vuosi vuoden jälkeen kylän pinnassa mukaviksi kokemissaan tapahtumissa. Eipä taida olla monta Eukonkantoa, joissa Julia Galvin ei olisi ollut tavalla tai toisella mukana.
Talven varalle jää muistoihin sykähdyttäviä elämyksiä tai sitten mielessä pyörii purinaa, että: ”Olisivat ne voineet tehdä niin ja niin, niin olisi ollut parempi”.
Yleisö ja heidän ajatuksensa sekä tapahtumien esiintyjät tai kilpailijat nousevat esille julkisuudessakin, mutta vähemmälle huomiolle jää, että ilman ahkeria ja aktiivisia talkoolaisia tapahtumat eivät käytännön tasolla toteudu.
Talkootunteja kuluu runsaasti eivätkä ne näy – eikä niiden tarvitsekaan näkyä – yleisölle paitsi silloin, jos ja kun ne jäävät tekemättä tai puoliksi tehdyiksi. Talkootyöt ovat sujuneet suunnitelmien mukaan silloin, kun tapahtumissa kaikki näyttää sujuvan kuin tyhjää vain.
Talkootyö vaati tiimityöskentelyä ja talkooväki tarvitsee yhden ihmisen, jolla on kokonaisuus hallussaan ja joka antaa ohjeet ja käskyt. Onneksi nykyään lähes kaikilla on älypuhelimet ja niissä WhatsApp-sovellus, jonka kautta viestit kulkevat nopeasti.
Voi olla, että jo lähitulevaisuudessa talkoolaisten työpanosta tarvitaan nykyistäkin enemmän yhteiskunnassa, koska valtion tukia on poistumassa erityisesti kulttuuritapahtumilta ja harvaanasutulta maaseudulta. Jos siis halutaan pitää yllä yhteisiksi koettuja tapahtumia, mutta virkatyönä niitä ei enää nykyisessäkään mitassa pystytä rahan puutteen takia järjestämään, vastuu jää talkoolaisille.
Riittääkö ahkeria tekijöitä tulevina vuosina?
Todennäköisesti riittää, koska uudet sukupolvet ovat sekä Sonkajärvellä että Vieremällä olleet ottamassa ohjia, kun pitkään talkootyötä tehneet ovat vähitellen jättämässä uurastustaan tai jo kokonaan siirtyneet nauttimaan tapahtuma-annista yleisön joukkoon.