Ensimmäiseen riskiryhmään kuuluvien yli 16-vuotiaiden rokotukset alkavat

Koronarokotukset jatkuvat. Marko Kauko

rokotukset

Ensi viikolla (vko 16) alkavat ensimmäiseen riskiryhmään kuuluvien yli 16-vuotiaiden rokotusajanvaraukset ja rokotukset Ylä-Savon sote-kuntayhtymän alueella.

– Valtaosa yli 70-vuotiaista, sekä valtaosa 1. riskiryhmään kuuluvista 60–69-vuotiaista on nyt saanut ensimmäisen koronarokotteen, heillä on jo rokotusaika, tai rokotusaikaa on heille tarjottu. Aloitamme seuraavaksi 1. riskiryhmään kuuluvien yli 16-vuotiaiden rokotusajanvaraukset ja rokotukset, kuntayhtymästä kerrotaan.

1. riskiryhmään kuuluvat henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila kuten elinsiirto tai kantasolusiirto, aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti, vaikea puolustusjärjestelmän häiriö, vaikea krooninen munuaissairaus, vaikea krooninen keuhkosairaus, lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes tai Downin oireyhtymä.

– Rokotusajan voi varata kuntayhtymän alueella mihin tahansa rokotuspisteeseen, ei ole siis pakollista käydä omassa asuinkunnassa koronarokotuksessa. Tällä haluamme mahdollistaa rokotusten sujuvan etenemisen, huomautetaan kuntayhtymästä.

Kaikkien nyt rokotusvuorossa olevien ryhmien, eli yli 70-vuotiaiden ja 1. riskiryhmään kuuluvien yli 16-vuotiaiden on mahdollista varata aika eTerveyspalvelusta.

eTerveypalvelussa 1. riskiryhmään kuuluvien on tärkeää kirjoittaa ajanvarauksen syy, eli rokotukseen oikeuttava sairaus ja/tai lääke.

– Tarkastamme tiedot ennakoivasti ja mikäli ajan varannut ei kuulu riskiryhmään, niin aika perutaan tekstiviestillä.

Sähköinen rokotusajanvaraus 1. riskiryhmään kuuluville yli 16-vuotiaille on avautunut tänään perjantaina 16.4.

Puhelinpalvelu 1. riskiryhmään kuuluville yli 16-vuotiaille avautuu maanantaina 19.4. porrastetusti.

Rokotusaikoja annetaan edelleen kaikille yli 70-vuotiaille ja tämän ryhmän rokotuksia jatketaan joustavasti muiden ikäryhmien rinnalla.

Kaikki yli 70-vuotiaat, joilla ei vielä ole rokotusaikaa, voivat varata rokotusajan arkisin kello 8–12 soittamalla numeroon 040 161 7242. Tämä numero on varattu vain yli 70-vuotiaiden rokotusajanvarauksille.

Rokotusajan voi varata myös sähköisesti eTerveyspalvelun kautta.

Ylä-Savon Kuntayhtymällä on käytössä erä Astra Zenecan koronarokotetta.

– THL:n ohjeistuksen mukaisesti tarjoamme tämän erän rokotteita kaikille alueemme 65–69-vuotiaille. Tämä mahdollisuus on voimassa niin kauan kuin rokote-erää riittää ja vain tälle ikäryhmälle.

Kaikki 65–69-vuotiaat, myös henkilöt, jotka eivät kuulu 1. riskiryhmään, voivat siis halutessaan varata ajan Astra Zenecan koronarokotteelle sähköisesti eTerveyspalvelun kautta.

Kuntayhtymään on tullut runsaasti pyyntöjä tehosterokotusaikojen siirtämisestä.

– Tehosterokotusaikoja voi siirtää vain terveydellisistä syistä eli kun jokin sairaus estää rokottamisen. Lomamatkojen, työhön liittyvien syiden tai muihin vapaa-aikaan liittyvien syiden takia ei aikaa voi vaihtaa, kuntayhtymästä todetaan.

– Tehosterokotusannokset on tilattu tietyille viikoille jo silloin kun 1. annokset on annettu. Näitä tilauksia ei voi muuttaa, koska rokotteiden tilaukset ovat valtakunnallisia ja rokotteet tulevat alkuperäisen rokotteiden toimitussuunnitelman mukaisesti valmistajalta. Rokotteet on ns. korvamerkitty jokaiselle rokotteen saaneelle.

Kommentoi