Avoimet rokotustapahtumat jatkuvat – koronatehosterokote saatavilla jo 8 viikon kuluttua ensimmäisestä rokotteesta

Avoimet koronarokotukset jatkuvat. Iida Mulari

korona

–  Alueemme on edelleen kiihtymisvaiheessa ja koronatartuntoja on viimeisten seitsemän päivän aikana todettu Kiuruvedellä neljä ja Iisalmessa kolme. Kaikkien tartunnanjäljitys on saatu valmiiksi, kerrotaan Ylä-Savon sotesta.

– Kehotamme edelleen noudattamaan koronasuosituksia ja -rajoituksia ja ottamaan koronarokotteen.

THL:n suosituksen mukaisesti ensimmäisen ja toisen koronarokotteen väliä voi lyhentää 12 viikosta 8 viikkoon.

Ylä-Savon sote-kuntayhtymän alueella annetaan tästä päivästä eli 31.8. lähtien kaikille ensimmäisen koronarokotusajan saajille tehosterokoteaika automaattisesti kahdeksan viikon päähän. Myös aikaisemmin rokotettujen tehosterokoteaikoja on mahdollista aikaistaa.

Tällä viikolla (vko 35) tiistaista perjantaihin 31.8.–3.9. järjestetään Iisalmessa avoin rokotustapahtuma, jossa annetaan ensimmäisiä koronarokoteannoksia ja tehosterokotteita, jos ensimmäisestä rokotteesta on kulunut vähintään kahdeksan viikkoa.

Tapahtuma järjestetään tiistaista perjantaihin joka päivä kello 8–16 Iisalmen Veljeskoti-kiinteistössä, osoitteessa Meijerikatu 4.

Rokotteena on käytössä Pfizer-BioNTechin Comirnaty-rokote. On suositeltavaa, että tehosterokote on samaa merkkiä kuin ensimmäinen koronarokote.

Muuallakin avoimet rokotustapahtumat jatkuvat.

– Alueemme on saanut hyvin koronarokotteita. Rokotamme kaikkia yli 12-vuotiaita sekä ajanvarauksella että ilman ajanvarausta avoimissa rokotustapahtumissa, sotesta kerrotaan.

Rokotuksen voi ottaa perjantaina 3.9. Iisalmen kello 15.30–19.30 Iisalmen Citymarketissa.

Vieremällä avoin rokotustapahtuma on keskiviikkona 1..9. kello 8.30-15.30 terveyskeskuksessa. Sonkajärvellä avoin rokotustapahtuma on torstaina 2.9. kello 11–17 Sonkajärven terveyskeskuksessa. Myös Kiuruvedellä vastaava tapahtuma on keskiviikkona ja lauantaina.

Ylä-Savon sote-kuntayhtymän alueella ensimmäisen koronarokotteen on nyt saanut 71,9 prosenttia asukkaista, ja tehosterokotteen 50,9 prosenttia asukkaista.

Koko Suomessa on ensimmäisen rokotteen saanut 71,8 prosenttia ja tehosterokotteen 49,5 prosenttia väestöstä.

Ajantasaiset tartuntatiedot voi katsoa verkosta osoitteesta www.ylasavonsote.fi/paivittaiset-tartuntatiedot.

LISÄYS 31.8. klo 14.00: Lisätty Vieremän avoimen rokotustapahtuman ajankohta.

Kommentoi