Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Taas metalliraudat karhun jalassa – pahoin loukkaantunut suurpeto lopetettiin poliisin määräyksestä

Metsästäjät ampuivat pahoin loukkaantuneen aikuisen uroskarhun Sonkajärvellä tiistaina aamupäivällä.

Suurriistavirka-apuverkoston metsästäjät lopettivat karhun poliisin määräyksestä, jotta loukkaantuneelle karhulle ei aiheudu enempää tarpeetonta kipua ja kärsimystä.

Karhulla oli pienpetojen pyyntiin tarkoitettu pyyntirauta kiinni toisessa etujalassaan niin, ettei karhu pystynyt käyttämään jalkaansa vaan se piti sitä koholla.

Karhusta tehtiin havainto Sonkajärven Löytölänmäellä runsas viikko sitten viikonloppuna, jolloin karhu ja sen jalassa oleva pyyntirauta tallentuivat riistakameran valo- ja videokuviin.

Poliisi neuvotteli asiasta eläinlääkärin kanssa ja päätyi siihen, ettei loukkaantunutta aikuista karhua pystytä ottamaan kiinni ja toimittamaan hoitoon tai irrottamaan pyyntirautaa sen jalasta. Toimet olisivat olleet erittäin vaikeita sekä auttajille vaarallisia.

Siksi poliisi otti yhteyttä Sonkajärven riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-avun metsästäjiin, jotta nämä jäljittävät ja lopettavat loukkaantuneen eläimen.

Karhu saatiin ammuttua tiistaina. Sen yhteen tassuun oli uponnut syvälle järeä pyyntirauta. Tämänhetkisten tietojen mukaan pyyntirauta oli ollut karhun tassussa pitkään ja aiheuttanut ongelmia sen jalassa.

Lopetettu karhu toimitetaan avattavaksi ja tutkittavaksi Ruokavirastolle, jossa jalankin vamma tutkitaan tarkemmin.

Jo kolmas tapaus Itä-Suomessa

Tapaus oli Itä-Suomessa tänä kesänä jo kolmas, jossa karhulla havaittiin pyyntirauta jalassa ja eläin jouduttiin lopettamaan sen kärsimyksen päättämiseksi.

Kaikissa tapauksissa kyse oli samanlaisesta, yleisesti muun muassa minkin pyynnissä käytetystä pyyntiraudasta, joka on tarkoitettu tappamaan heti pienpeto.

Karhun ei pitäisi päästä työntämään tassuaan pienpedoille tarkoitetun pyyntiraudan sisään puristuksiin, mutta tapauksia on tullut ilmi ainakin kolme. Kyse voi olla sattumasta tai esimerkiksi karhukannan kasvusta niin, että karhuja on entistä useammin osunut paikkoihin, joissa on parhaillaan metsästetty myös pienpetoja.

Aiemmin sekä Lieksassa että Enossa poliisi antoi lopetuspäätökset karhunaaraista, joilla havaittiin pienpetorauta jalassa. Lieksan karhu on lopetettu, mutta Enon karhun tilanteesta ei ole tietoa. Lieksan karhun jalan tarkemmat tutkimukset osoittivat, että pyyntirauta oli aiheuttanut karhulle erittäin vakavat, kivuliaat vammat.

Poliisilaitos on karhujen tapauksissa konsultoinut eläinlääkäriä sekä Luonnonvarakeskusta ja Riistakeskusta mahdollisista toimintavaihtoehdoista.

Oikaisu klo 20.15: Jutussa luki ensin, että Lieksan ja Enon karhut on jo lopetettu. Molemmista on annettu lopetusmääräys, mutta Enon karhusta ei ole havaintoja. Lieksan ja Sonkajärven karhut lopetettiin viime ja tällä viikolla.