Maaseudun lukiolaispoika juoksi Cooperin testissä hurjan tuloksen – Opettaja: "En muista kuulleeni noin kovasta tuloksesta amatööripohjalta"

Arkistokuvassa Vieremän urheilukenttä. Irma Arffman-Komulainen
Jerri Koskinen

Jerri Koskinen

Vieremän lukion oppilas Mikko Kauppinen on juossut hurjan tuloksen Cooperin testissä. 18-vuotias Kauppinen juoksi tiistaina 12 minuutissa 3830 metriä.

Taulukoiden mukaan tulos olisi erinomainen ammattiurheilijoille, mutta Vieremän lukion liikunnanopettajan Pasi Pehkosen mukaan Kauppinen on "amatööri ja maaseudun poikia".

– Hän toki treenaa, juoksee sekä kulkee yli 10 kilometrin päähän kouluun pyörällä, mutta ei hän ole missään ammattiurheilutoiminnassa mukana, vaan on ihan amatööri, Pehkonen kertoo.

Kauppisen edellinen ennätys oli viime keväältä 3700 metriä. Nyt koulun jälkeen oli tarkoitus juosta vieläkin kovempaa.

– Mikko juoksi ja minä otin aikaa. Tavoite oli, että hän juoksee kierroksen minuuttiin ja 15 sekuntiin. Itse kukin voi kokeilla sellaista kierrosaikaa, jolla olisi päässyt  3700 metriin. Puhe oli, että loppupuolella voi vähän kiristää ja niinhän siinä sitten kävi.

Pehkonen ei muista kuulleensa yli 20 vuoden liikunnanopettajan kokemuksellaan vastaavasta tuloksesta amatööripohjalta. Opettajan mukaan kestävyysharjoittelu ei ole mitään rakettitiedettä.

– Kun treenaa innokkaasti ja ajaa pyörällä kouluun, niin kyllä siinä kunto nousee ihmisellä.

Vieremän lukion postaus Facebookissa

Valmentajaguru kannustaa hurjalla Cooperin testituloksella ällistyttänyttä maalaispoikaa juoksijan uralle: ”Lahjakkuus on ilmeistä, kyllä se juoksukortti kannattaisi katsoa”

Nyt puhuu sensaatiotuloksen Cooperin testissä juossut maalaispoika: "Aurinko paistoi ja oli oikein mukavaa juosta"

Kommentoi