Katso kuvasarja: Operaatio Torni – eli kuinka vanha virtaspönttö muuttui hulppeaksi huvimajaksi

Päivi Laitinen

Viime kesänä yllätin itseni rakennushommista.

Kas kun kotikonnuilla, pihan laitamilla tökötti vanha betoninen AIV-rehutorni, josta kattokin oli jo romahtanut sisään. Mutta betoniseinät olivat vahvat, ja korkeuttakin rakennuksella oli kolmisen metriä.

Sitä katsoessa välähti: siinähän olisi oiva paikka kattoterassille! Tai oikeastaan huvimajalle!

Kun rakennusmestarikin oli tiedossa – itse sentään ymmärsin keskittyä enemmän työnjohdollisiin ja kustannus-teknisiin puuhiin – homma oli käytännössä tekemistä vaille valmis.

Ensimmäiseksi huomasin, että korona-aika oli innostunut monet muutkin rakennushommiin. Sillä seurauksella, että esimerkiksi puutavaran hinta oli noussut pilviin.

Toiseksi vastaan tuli monta yllättävää probleemia, jotka kuitenkin ratkesivat kuin ihmeen lailla. Huomattiin esimerkiksi, että katolle menevät portaat kannattaisi rakentaa tornin sisälle, eikä suinkaan ulkopuolelle. Se tiesi sitä, että betoniseinään piti tehdä oviaukko.

Puutavara meinasi loppua alkuunsa.

Onneksi velipojalla on kaivinkone, jolla aukko saatiin lopullisesti rouhaistua.

Tietysti sisäportaat tarkoittivat sitä, että myös alhaalle pitäisi tehdä kunnon lautalattia. Samalla hoksattiin, että itse asiassa tornin sisään saisi mukavan pyöreän huoneen, kun vielä tekisi ikkunankin... Kaiken lisäksi tornia täytyi korottaa puolella metrillä, jotta sen päältä näkyisi muutakin kuin vieressä olevan maitohuoneen katto.

Mikäs siinä muuten, mutta kun puutavara meinasi loppua alkuunsa. (Ruuvit olivat jo loppuneet useampaankin kertaan...) Onneksi ladossa oli vanhoja lautavarastoja, ja muutenkin kalustosta, aitasta ja vintiltä löytyi yhtä sun toista käyttökelpoista. Kuten vanhoja ikkunalaseja ikkunaan ja heinäseipäitä oven koristeeksi.

Mitä opimme tästä? Sen, että mitään ei kannata heittää hukkaan. Aika tavaran kaupitsee.

Oma projektinsa oli pönttö-huvimajan katto. Se kun oli kätevämpi tehdä maan pinnalla. Mutta kun katto piti saada nostettua kahdeksan metrin korkeuteen, täytyi kaivinkoneeseenkin rakentaa ensin jatkovarsi, jotta homma onnistui.

Kaikki pitää kertoa vähintään kolmella.

Katon nostaminen olikin hiuksia nostattavaa puuhaa. Nouseeko vai rysähtääkö alas...

Sen jälkeen loppu tuntui jo paljon helpommalta. Portaat, ikkuna, ovi... rakennusmies oli niin innovatiivinen monitoimi-ihminen, että hän takoi oven säpinkin itse salaojaputkista tehdyssä ahjossa.

Vielä jäi kuitenkin tehtävää. Sisätilojen laitto tarkoittaa sitäkin, että pöntön pohjalle, lattian alle jäävään kaksi metriä syvään tilaan valuva pintavesi olisi jotenkin saatava pysymään poissa. Pumppua on jo testattu, mutta varsinainen homma eli kellarin tekeminen jää ensi kesäksi.

Projektista opin, että kaikki pitää kertoa vähintään kolmella, mieluummin viidellä: niin kustannukset kuin aikakin. Kas, kun sitä tahtoo innostua keksimään aina lisää yksityiskohtia. Nyt alun perin kahden viikon mittaiseksi kaavaillusta työstä on tulossa kahden kesän mittainen. Jos ei sitten jatku siitäkin...

Kustannukset ovat kolminkertaistuneet – tähän mennessä.

Rautakaupassa vierailut ovat lisääntyneet potenssiin sata. Sillä seurauksella, että tiedän jo mikä on jiirisaha, miten sähköhöylä toimii ja miten monen sorttisia ruuveja onkaan olemassa.

Siitä on hyvä jatkaa.

Kommentoi