Ylä-Savon sote kuntayhtymän alueella ilmoitettiin keskiviikkona 19. tammikuuta yhteensä 26 koronapositiivista; Iisalmessa 16, Kiuruvedellä 2, Sonkajärvellä 6 ja Vieremällä 2.
Tammikuun aikana alueella on ilmoitettu yhteensä 316 tartuntaa. Joulukuussa tartuntoja oli 331.
Pohjois-Savon alueellisen koronakoordinaatioryhmän (17.1.2022) mukaan olemme epidemiassa tilanteessa, jossa tartunnat leviävät väestössä yleisesti, eikä yksittäisen ihmisen kontaktien jäljittämisellä enää ole merkitystä epidemian leviämisen estämisessä samalla tavalla, kuin silloin kun tartunnat tai tartuntaketjut ovat yksittäisiä ja jäljitettävissä.
Jäljitystä jatketaan edelleen riskiryhmien asumisyksiköissä, hoivalaitoksissa ja terveydenhuollon yksiköissä. Muualla altistuneiden kuntalaisten suositellaan toimivan omatoimisesti tartuntariskin vähentämiseksi.
Maskin käyttöä suositellaan aina, kun etäisyyksiä ei voida ylläpitää. Maskin käyttöä suositellaan myös koulujen työntekijöille sekä 1. luokan ja sitä ylempien luokka-asteiden oppilaille ja opiskelijoille koulujen sisätiloissa.