Koulut alkavat Pohjois-Savossa tällä viikolla, joten poliisi valvoo tehostetusti taajamaliikennettä 8.–19.8. välisenä aikana erityisesti koulujen läheisyyksissä. Poliisi tarkkailee ajonopeuksia, punaisia päin ajoa ja suojatiesäännösten noudattamista.
– Erityisen vaaratilanteen aiheuttavat ne autoilijat, jotka ohittavat pysähtymättä suojatien eteen jalankulkijaa väistämään pysähtyneen auton, ylikomisario Petri Pahkin Itä-Suomen poliisilaitokselta kertoo.
Poliisi valvoo sekä autoilijoiden, jalankulkijoiden että pyöräilijöiden liikennekäyttäytymistä. Valvonta- ja tiedotusjakson tavoitteena on saada taajamien liikenneympäristöä turvallisemmaksi, kun suojattomien tienkäyttäjien osuus liikenteessä lisääntyy.
– Koulujen alettua katukuvaan tulee tuhansia uusia pieniä kulkijoita, joiden taidot eivät vielä riitä tekemään havaintoja ja ratkaisuja turvallisimmalla tavalla. Me kokeneemmat liikkujat olemme ensiarvoisen tärkeässä asemassa turvataksemme näitä pieniä kulkijoita koulutiellä ja muuna vapaa-aikana.
Suomessa menehtyy vuosittain noin 40 jalankulkijaa. Jopa yhdeksän kymmenestä jalankulkijan loukkaantumiseen johtaneesta onnettomuudesta tapahtuu taajama-alueilla.
Viidesosa jalankulkijoiden henkilövahingoista tapahtuu 6–17-vuotiaille lapsille ja nuorille. Tapaturmat sattuvat yleisimmin tietä ylittäessä pimeässä. Erityisesti suojateillä tapahtuneet henkilövahingot keskittyvät loka–tammikuulle eli vuoden pimeimpään aikaan.
Pienetkin muutokset ajonopeudessa vaikuttavat pysähtymismatkaan. Taajamissa jo 5–10 kilometrin nopeus tuntivauhdissa voi olla kohtalokas pyöräilijän tai jalankulkijan kannalta.
– Jos pudottaa nopeutta noin neljänneksen, niin jarrutusmatka on vain puolet siitä mitä se oli suuremmasta nopeudesta, Pahkin selittää.
Esimerkiksi 40 kilometrin tuntivauhtia liikkuva ajoneuvo tarvitsee 20 metrin pysähtymismatkan. Samoissa olosuhteissa 50 kilometrin tuntinopeudella liikkuessa vaaditaan pysähtymiseen jo lähes 30 metriä. Myös törmäysvoimat kasvavat vaarallisen suuriksi pienenkin nopeuslisäyksen seurauksena.
Alhaisilla nopeusrajoituksilla, ajovalojen käytöllä ja taajamien ympäristön kehittämisellä pyritään turvaamaan erityisesti kevyttä liikennettä.