Helmikana hämmästytti ihmisiä Einarin puistossa ja talojen takapihoilla Vieremällä, ennen kuin se pyydystettiin ja tuotiin Sonkajärvelle.
Päivi Laitinen
| Päivitetty
Kun vieras saapuu Aholan kotieläinpihaan Sonkajärvellä, on vastaanotto lievästi sanottuna innostunut. Ensin paikalle pyyhältää perhoskoira Pipsa, joka toivottaa kovaäänisesti ja häntä heiluen vieraan tervetulleeksi. Isokokoinen Leo, jossa lienee ainakin leonberginkoiraa, komppaa taustalla.
Kohta auton nokan edessä askeltaa hahmo, joka huokuu arvokkuutta jokaista sulkaansa myöten. Hän on kalkkuna nimeltä Huttunen.
– Voi ei, nyt se kyllä taisi rakastua sinun punaiseen autoosi, nauraa tilalla työskentelevä Sonja Kähäri.
Herra Huttunen pörhistelee ja punastelee auton edessä sen näköisenä, että selvästikin tunteet ovat nousseet pintaan. Samalla talon emäntä Kaija Luukkonen ilmestyy eläinsuojasta paikalle.
– Huttusen rouvalla on lapset, mutta ne menivät herralta piiloon tuonne villasikojen aitauksen nurkkaan, selventää Luukkonen.
Kalkkuna nimeltä Huttunen on mustasukkainen, jos muut eläimet varastavat ihmisten huomion. Päivi Laitinen
Seuraavaksi ladosta pyyhältää parvi monennäköisiä kanoja, joukossa tämänkertaisen haastattelun varsinainen aihe: helmikana.
Kutsukaamme häntä vaikka Heikkiseksi.
Heikkisestä onkin ehtinyt tulla jo varsinainen julkkis. Miilussa nimittäinuutisoitiin jo alkukesästä, miten Vieremällä, Einarin puistossa, oli nähty vähän oudompi siivekäs – siis helmikana.
Tipu löytyi purujen seasta.
Kyseiset siivekkäät elävät luonnonvaraisina Afrikassa, eivätkä siis luonnostaan Suomen luonnossa liiku. Olikin selvää, että kana oli karkuteillä jostakin tarhasta tai pihapiiristä.
Kesän aikana kana ehti herättää ihmettelyä puiston lisäksi myös monen talon takapihalla. Linnulle annettiin vettä ja ruokaa.
Huolta asukkaissa aiheutti kuitenkin se, miten kana pärjää talven yli.
Vaan eipä hätää: nyt helmikana on turvassa Aholan kotieläinpihassa Sonkajärvellä. Kaiken lisäksi Ahola on se paikka, josta se aikoinaan maailmalle munana lähti.
Vaan mitenkäs kaikki oikein alkoi?
– Kun meidän helmikanat taannoin munivat, munia vietiin toiseen talouteen hautomakoneeseen. Vain yksi munista kuoriutui, aloittaa Luukkonen.
Kuoriutuneen siivekkään oli tarkoitus tulla takaisin Aholaan, mutta toisin kävi. Se päätyi Vieremälle ja ehti elää siellä useammassakin paikassa.
Lopulta Heikkinen oli ottanut ulkohäkistä siivet alleen ja karannut hämmentämään vieremäläisten asukkaiden elämää taajamassa.
On niin tulista rakkautta, että ei päästä toista silmistään.
– Serkku sitten soitti Vieremältä, että saisitteko sen haettua pois, kun kohta tulee talvikin. Saimme kanan kiinni puolessa tunnissa, yllättävän kesy se oli. Ihmiset olivat sitä syöttäneet, joten luottamus oli säilynyt. Vieremällä se oli ystävystynyt harakan kanssa, Luukkonen nauraa.
Nyt helmikana tepastelee siis samalla tilalla, mistä se aikoinaan munana maailmalle lähti. Ja tunteet kuohuvat tälläkin rintamalla:
– Se on todella rakastunut tuohon japaninkanaan: on niin tulista rakkautta että ei päästä toista silmistään, nauraa Luukkonen.
Vieremällä kesäisen kiekan tehnyt helmikana viihtyy Aholassa japaninkanan seurassa. Päivi Laitinen
Toden totta: kanat vipeltävät peräkanaa eteenpäin, Heikkinen tiukasti ihastuksensa kannoilla.
Mainittakoon, että Heikkinen on siis helmikanakukko.
Siis: loppu hyvin, kaikki hyvin. Ainakin Heikkisen osalta.
