Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savon Voima Verkon lentotarkastukset jatkuvat, äänihäiriöihin varautumista suositellaan

Savon Voima Verkko jatkaa helikopterilennoin tehtävää sähköverkon kuntotarkastusta maanantaista alkaen. Pohjois-Savon ilmajohtoverkon kunnonhallintaa vaativat lentotarkastukset toteutetaan viikoilla 25 ja 26 eli lennot jatkuvat kesäkuun loppuun saakka.

Kaikkiaan tarkastettavaa johtoa on 1 300 kilometrin verran. Lentojen on suunniteltu etenevän etelästä pohjoiseen, mutta suunnitelma voi muuttua sääolosuhteiden myötä.

Tarkastuslentojen yhteydessä johtokatu sekä kuvataan että laserkeilataan. Samalla johdolle tehdään silmämääräinen kuntotarkastus. Tarkastukset suorittaa Comtiki oy.

Savon Voiman tiedotteen mukaan tarkastukset lennetään matalilla korkeuksilla, jotta havainnointi olisi mahdollisimman tarkkaa ja johtokadun kuvaus ja laserkeilaus onnistuisivat. Kaikki ilmasta havaittavat eläinten laidunalueet ja hevostallit pyritään mahdollisuuksien mukaan kiertämään.

– Suosittelemme kuitenkin arkojen eläinten osalta varautumaan mahdolliseen äänihäiriöön, tiedotteessa kehotetaan.