Savon Yrittäjät myönsi lauantaina syyskokouksessaan Vuoden yrittäjäteko -palkinnon Kiuruveden kaupunginjohtajalle Juha-Pekka Rusaselle. Valinnan tekivät Savon Yrittäjien Emeritus-klubilaiset.
Perusteluissa kerrottiin, että Rusanen on tarmokas, yrittäjähenkinen, rohkea ja luova, joka on laittanut itsensä sataprosenttisesti likoon. Hänen on tehnyt väsymätöntä vaikuttamistyötä Kiuruveden sekä laajemmin koko Ylä-Savon ja Pohjois-Savon kasvun ja vihreän siirtymän hankkeiden eteen.
Rusanen oli iloinen ja yllättynyt tunnustuksesta.
– Vaikka tämä tunnustus on ojennettu minulle henkilökohtaisesti, porukalla asiat aina tehdään. Kiitos kuuluu myös yrittäjille, yrittäjäjärjestölle, päättäjille ja koko kaupunkiorganisaatiolle, hän kiitteli tiedotteessa.
Kokouksessa valittiin Savon Yrittäjien puheenjohtajisto sekä hallituksen jäsenet eroavien tilalle. Savon Yrittäjien puheenjohtajana jatkaa Kalevi Hilli Iisalmesta ja uusiksi varapuheenjohtajiksi valittiin Minna Asikainen Varkaudesta ja Aki Karkulahti Kuopiosta.
Hallituksen jäseniksi kaksivuotiskaudelle valittiin jatkamaan Harri Piipponen Iisalmesta ja uusina jäseninä Arto Heiskanen Vieremältä sekä Anna Huttunen Siilinjärveltä. Hallituksen jäseninä jatkavat myös Joel Jokelainen Sonkajärveltä, Sari Saavalainen Kuopiosta ja Petteri Virranta Siilinjärveltä.
Oikaisu 16.11.2024 kello 21.36: Savon Yrittäjien tiedotteessa ja siten uutisessa oli virhe. Sari Saavalainen oli virheellisesti nimetty Sari Mieloseksi.