Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisilla 142 tehtävää Pohjois-Savossa aattoyönä – eniten työllistivät järjestyslakirikkomukset ja häiriökäyttäytymiset

Itä-Suomessa poliisilla oli hieman edellistä vilkkaampi uudenvuodenaatto. Koko poliisilaitoksen alueella kirjattiin 335 poliisitehtävää, kun vuonna 2023 tehtäviä oli 312. Vakavia vahinkoja tai rikoksia ei kuitenkaan toistaiseksi ole uudenvuoden juhlinnan aikana tullut poliisin tietoon.

Pohjois-Savossa poliisitehtäviä oli kenttäjohtoalueittain tarkasteltuna eniten, 142. Toiseksi eniten tehtäviä oli Etelä-Savossa, 110. Pohjois-Karjalassa tehtäviä kertyi 83.

Eniten poliisia ovat työllistäneet järjestyslakirikkomukset ja häiriökäyttäytymiset, joista suurin osa liittyi ilotulitteiden käyttöön.

Kotihälytyksiä poliisilla oli Itä-Suomessa yhteensä 59. Nämä hälytykset pitävät sisällään esimerkiksi perheväkivaltaan liittyvät tehtävät sekä meteli-ilmoitukset.

Poliisivankilassa uuden vuoden otti vastaan 40 ihmistä. Heistä 15 on otettu kiinni rikoksesta epäiltynä.

Rattijuoppoja on tavoitettu poliisin aattoyövuorossa seitsemän. Poliisi jatkaa valvontaa myös keskiviikkona.