Perusopetuksen yhteistyötä halutaan vahvistaa Pohjois-Savossa.
Pohjois-Savon kunnat ovat saaneet 272 000 euron valtionavustuksen kuntien välisen yhteistyön kehittämiseen perusopetuksessa.
Hankkeessa on mukana 16 pohjoissavolaista kuntaa: Iisalmi, Joroinen, Kaavi, Keitele, Kuopio, Lapinlahti, Leppävirta, Pielavesi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Tervo, Tuusniemi, Varkaus, Vesanto ja Vieremä. Hankkeen hakijana toimii Kuopion kaupunki.
Hankkeessa rakennetaan kuntarajat ylittäviä yhteistyömalleja opetuksen järjestämiseen, koulujen johtamiseen ja henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Työtä tukevat hankkeeseen palkatut pedagogiset mentorit, jotka työskentelevät kouluissa eri puolilla Pohjois-Savoa. He sparraavat alueen sivistysjohtoa, rehtoreita ja opetushenkilöstöä sekä rakentavat kuntarajat ylittäviä yhteistyöverkostoja eri puolilla Pohjois-Savoa.
Hankkeen tavoitteena on vahvistaa kuntien välistä yhteistyötä perusopetuksen järjestämisessä tilanteessa, jossa oppilasmäärät vähenevät, alueelliset erot kasvavat ja pitkät etäisyydet sekä pienten kuntien rajalliset resurssit haastavat palvelujen järjestämistä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi avustuksen hankkeelle Savon sivistyksen suunta – kuntien yhteistyön vahvistaminen perusopetuksen järjestämisessä. Avustuksen käyttöaika on 1.6.2026–31.7.2028.
Hankkeen keskeisiä yhteistyökumppaneita ovat Itä-Suomen yliopisto ja OPPIVA-verkosto.