maanantai 17.6.2019 Urho

Häpeämättömän kotiseutuhenkinen

Pelastaako matemaatikko maailman vai joku muu?

Kuinka usein mietit koulutodistuksesi matematiikan numeroa? Et välttämättä kovin usein, ainakaan mikäli kouluajoistasi on jo tovi. Lukuvuotensa päättäville reppukansalaisille asia saattaakin mielessä pyöriä.

Matematiikka oli itselleni kiehtovin oppiaine ja siksi lukuvuoden päättyessä todistuksessa oleva matematiikan numero ratkaisi koko pelin. Henkilökohtaisella tasolla sillä oli vaakakupissa painoa – ja paljon.

Jokin aika sitten Suomen valtio halusi arvottaa asian samalla tavalla kuin minä teininä. Matematiikan arvosanalle on päätetty antaa merkittävä lisäarvo korkeakouluhaussa riippumatta siitä, minne henkilö on hakemassa. Jo nyt tuleva muutos on kannustanut toisen asteen opiskelijoita valitsemaan enemmän matematiikan opintoja.

Ja sehän on hyvä asia vai? Matematiikka on järkevä ja älyä kehittävä oppiaine. Kai algoritmien ja geometrian hallinta vain parantaa kasvavien teinien hermosolujen yhteyksiä, joista tuskin voi olla ainakaan haittaa.

 

Helsingin Sanomissa matemaattisten aineiden opettaja Timo Salminen raotti ovea luokkahuoneen puolelle. Matikan maikan pitäisi kai tuulettaa, kun yhtälöiden laskijoita tulvii sisään ovista ja ikkunoista ja matemaattisten taitojen käyrä lähtee nousuun, mutta asia onkin päinvastoin. Opettaja nostaa hartiat kohti korvia: käyrä saattaakin laskea kuin pelkäävän piskin häntä, kun opettajan aika menee heikosti motivoituneiden opiskelijoiden perässä vetämiseen.

Niin, jokainen joka on joskus koittanut opettaa tai neuvoa asiaa ihmiselle, jonka kiinnostus itse asiasta on lähtökohtaisesti nollassa, tietää, ettei siinä suksi luista.

Tällainen koulutuspoliittinen päätös ohjaa siis nuoria pänttäämään matematiikkaa sen sijaan, että he valitsisivat jotakin itseä motivoivampaa ja kehittävämpää.

Insinööriosaamisen arvostus elää sitkeässä. Saa elääkin – matemaattisten mallien avulla täällä tälläkin hetkellä joku maamme tuhansista insinööreistä yrittää kehittää ratkaisuja elämämme ongelmiin ja siinä ohessa pelastaa maailmaa. Ei huono asia lainkaan – tässä maailman jamassa mehän tarvitsemme kipeästi heitä, jotka osaavat ratkoa yhtälöitä päämäärätietoisesti ja sinnikkäästi.

 

Lähipiiristäni löytyy joukko heitä, jotka tuskailivat matematiikan läksyjen kanssa pipo hiessä koulun jälkeen. Valitettavasti se yltiömäinen hikoilu ja hiuksista repiminen eksponenttien ja logaritmien parissa ei auttanut heitä nostamaan matematiikan numeroa. Heille ei tullut mieleenkään ottaa yhtään lisää matemaattisia aineita koulupäiviinsä.

Se ei ole estänyt heitä elämässä saavuttamatta asioita, vaan kenties päinvastoin. He ovat päässeet kehittämään omaa osaamistaan asioissa, jotka ovat vetäneet heitä puoleensa, ja pystyneet osaamisellaan antamaan omaa panostaan elämän erilaisten ja monimuotoisten ongelmien ratkomisessa. Elämässä kun ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan välillä muutakin kuin loogista päättelykykyä ja laskupäätä.

Ei kukko käskien laula. Kaikista ei ole matemaatikoiksi ja onneksi näin.

Maailman mahtuu lukematon määrä arvokkaita asioita – arvokkaampia kuin yksikään matikan tai ylipäätään mikään todistuksen numero.

Jätä kommentti

*